Valion liikevaihto painui lähes 12 prosenttia

Euroopan ylituotanto, Venäjän pakotteet ja Aasian ostovoiman heikkeneminen. Näihin tiivistyi Valion hankala vuosi.
Maitoyhtiö Valion liikevaihto oli viime vuonna rajussa laskussa myynnin laskiessa sekä Suomessa että ulkomailla.

Syitä oli monia, Valio kertoo.

EU:n maitokiintiöiden poisto johti ylituotantoon Keski-Euroopassa, ja maitotuotteiden tarjonta ylitti kysynnän globaalisti. Kysyntää laskivat Venäjän pakotteet ja Aasian ostovoiman väheneminen.

– Ylitarjonta painoi maailmanmarkkinahintoja, mikä vaikutti Valioon yhtäältä heikkoina vientihintoina ja toisaalta halpatuonnin kasvuna ja kovana hintakilpailuna Suomen markkinoilla. Ostovoima pysyi heikkona myös Suomessa, Valio sanoo tiedotteessaan.

Valion liikevaihto laski 11,9 prosenttia 1 718 miljoonaan euroon. Ulkomailla laskua tuli 12,3 prosenttia ja kotimaassa 11,7 prosenttia. Ulkomaiden ja viennin osuus liikevaihdosta oli 35 prosenttia.

Maitotilayrittäjien liikevaihto laski vielä enemmän, 16,5 prosenttia.

Omistajayrittäjilleen Valio maksoi 739 miljoonaa euroa, eli 43 prosenttia liikevaihdosta. Summa pieneni 146 miljoonaa euroa edellisvuodesta.

Investoinnit supistuivat 119 miljoonaan euroon 152 miljoonasta eurosta.

Valion maitokate heikkeni 806 miljoonaan euroon 974 miljoonasta eurosta. Maitotuotto laski viime vuonna noin 0,07 euroa 0,365 euroon litralta.

Tilityshinta oli 0,385 euroa, eli Euroopan unionin 0,318 euron keskihintaa parempi.

Maitokatteessa liikevaihdosta on vähennetty muut kulut paitsi poistot, omistajille maksettu tuottajahinta sekä osakaslainan korko. Maitotuotossa maitokatteesta on vähennetty investointien rahoitustarve on suhteutettu summa maitomäärään.

  • Valio Oy

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    7. 7

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    8. 8

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Suomalainen elektroniikkayhtiö sai sopimuksen Piilaaksoon – kurssi +5,0 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää