PayPal tulee kauppoihin Mastercardin siivellä

Sopimuksen vaikutukset Eurooppaan eivät ole vielä tiedossa.
Luottokorttiyhtiö Mastercard kertoi tiistaina päässeensä sopuun verkossa toimivan maksuvälitysyhtiö PayPalin kanssa. Sopimus on samankaltainen kuin Visan kanssa heinäkuussa solmittu.

Sopimuksen myötä PayPalilla maksaminen tulee mahdolliseksi kaupoissa korttia tai puhelinta maksupäätteen päällä vilauttamalla.

PayPal luopuu sopimuksen myötä käytännöstään, jossa se on kehottanut asiakkaitaan kytkemään PayPal-tilinsä pankkitiliinsä luottokorttitilinsä sijaan. Yhtiö myös antaa aiempaa enemmän tietoja Mastercardille nettiostoksista, jotka on tehty luottokorttiin kytketyllä PayPal-tilillä.

Sopimuksen vaikutukset maksamiseen Euroopassa eivät ole vielä tiedossa. Täällä mobiilimaksujärjestelyt ovat hyvin erilaisia kuin Yhdysvalloissa.

PayPal suunnittelee jo uusia laajentumisia ja keskustelee yhteistyöstä pankkien kanssa, Wall Street Journal kertoo maksumuurin takana. Ebayn aiemmin ostama PayPal erosi omaksi yhtiökseen viime vuonna ja tavoittelee nyt voimakasta kasvua.

Sopimus voi kuitenkin painaa PayPalin kannattavuutta lyhyellä aikavälillä, analyytikot varoittavat lehden mukaan.

Samaan aikaan kilpailu kovenee, kun isot teknologiayhtiöt ja pienet startupit kehittävät omia maksupalvelujaan. Tämän lisäksi Googlen, Applen ja Samsungin kaltaiset yhtiöt mielivät maksumarkkinoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    2. 2

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    3. 3

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    4. 4

      Bill Gates ehdottaa: Verotetaan robotteja – ”Mitä työtä robotti tuo?”

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Varoitus terveyssovelluksista – ”Osa kehittäjistä kuin käärmeöljykauppiaita”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää