Viron-matkailu helpottuu

Viron ensi vuoden alussa koittava eurojäsenyys helpottaa suomalaista matkailijaa. Nykyisin varsinkin rahanvaihto Virossa on ihmetyttänyt turistia, kun ylimääräiset kulut ovat syöneet vaihdettua matkakassaa.
Oikeaan pankkiin on voinut aina luottaa ja sieltä on saanut parhaan kurssin. Mutta kun laivatkin ovat olleet edullisempia vaihtopaikkoja kuin varsinaiset valuutanvaihtajat, on Tallinnassa ollut jotain mätää.

Viron kruunun euroon sidottu keskikurssi on 15,6466. Sadasta eurosta on saanut pankkitiskillä parhaimmillaan jopa 1 560 kruunua, mutta rahanvaihtopisteessä on hölmistyneelle turistille saattanut jäädä käteen 1 250 kruunua.

Selityksiä hölmistyneille: ovella ilmoitettu luku olikin harhaanjohtavasti kruunun myyntikurssi, vaihdosta olikin peritty komissio tai vaihdossa pakkomyytiin joko ”valuutta-avain” tai setelikuori.

Tälle kikkailulle tulee loppu 1.1.2011.

Heimoveljiä huolettaa hintojen nousu. Muistatte kai taannoisen keskustelun meillä Suomessa. Heinäkuun alusta Virossa kaikki hinnat pitääkin merkitä kruunuissa ja euroissa, jotta kansalaiset voivat seurata hintojen kehitystä.

Toinen puheenaihe on pankkiautomaatit. Tuleeko niihin 10 euron tai peräti viiden euron seteleitä?

Viron kruunu on ollut käytössä kesäkuusta 1992 alkaen ja sitä ennen 1928–41. Vuosina 1940–92 oli vuoroin ja osin rinnan käytössä miehittäjämaiden ”yhteisvaluutat”: Neuvostoliiton rupla ja natsien Ostmark. Omaa markkaa virolaiset käyttivät 1919–28.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    5. 5

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    8. 8

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    9. 9

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    10. 10

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää