Maksuhäiriöisten määrä ennätyskasvussa

Suomalaiset elävät yhä enemmän luotolla ja pikavipeillä, ja samaa tahtia myös maksuhäiriömerkinnät yleistyvät. Alkuvuonna merkintöjen määrä on ollut kovimmassa kasvussa 15 vuoteen.
Maksuhäiriöisten henkilöiden ja yritysten määrä on kasvanut viimeisten 12 kuukauden aikana 18 000:lla uudella henkilöllä ja 4 800:lla uudella yrityksellä.

Henkilöissä kasvua on 5,7 prosenttia ja yrityksissä jopa 11 prosenttia. Henkilömäärä luottotietorekisterissä ei ole kasvanut yhtä nopeasti tammi–kesäkuussa sitten vuoden 1996, Suomen Asiakastiedon tiedotteesta ilmenee.

Maksuhäiriömerkinnän saaneita henkilöitä on tällä hetkellä lähes 330 000 ja yrityksiä yli 47 000.

Alkuvuonna uusia maksuhäiriömerkintöjä tallennettiin Suomen Asiakastiedon rekisteriin lähes 906 500 kappaletta.

Maksuhäiriömerkintöjen määrä on kasvanut viime vuoden kesäkuusta yli 70 prosenttia.

Järisyttävän suuri kasvu johtuu pääosin ulosottomerkintöjen 1.4.2010 muuttuneesta rekisteröintitavasta, jonka vuoksi jokainen erillinen ulosottoon sisältyvä velka aiheuttaa oman merkintänsä.

Jos lakimuutos jätetään huomioimatta, on merkintöjen määrä kasvanut sekä henkilöillä että yrityksillä reilut kymmenen prosenttia.

Suhteessa eniten maksuhäiriöitä kirjattiin alkuvuonna 25–29 vuotiaille, kun 12,1 prosentilla tästä ikäluokasta on maksuhäiriö. Erot ikäluokkien välillä eivät kuitenkaan ole suuria.

Melkein kaksi kolmasosaa eli 63 prosenttia maksuhäiriöisistä on miehiä. Aikuisikäisestä kansasta yhteensä 7,6 prosentilla on maksuhäiriömerkintä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää