Oma raha

Valikko

Oma raha

S-ryhmä tinkii katteistaan: "Houkutellaan asiakkaat"

Ihan tavallista liiketoimintaa, hintajoustoa pullistuneiden marginaalien jäljiltä, arvioi analyytikko kaupan "hintasotaa".
S-ryhmän ja kilpailijoiden ruuan hinnanlaskut ovat kaukana hintasodasta. Kyse on aivan normaalista kaupankäynnistä, joka ei uhkaa niiden kannattavuutta, Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén tiivistää.

Palvelualojen ammattiliitto kiirehti tänään kysymään, mistä hintakilpailu rahoitetaan, kun kaupat käyvät yt-neuvotteluita ja valittavat kannattavuudesta. Vilénin mukaan ruokakauppa on erittäin kannattavaa Suomessa, eikä minkäänlaisesta pudotuspelistä ole kyse.

– Suomalainen ruokakauppa pärjää eurooppalaisvertailussa todella hyvin, vaikka Suomi on vaikea markkina pienen koon ja etäisyyksien takia, Vilén sanoi.

Alennus on S-ryhmältä hyvää markkinointia, kun se viestii tekevänsä kuluttajalle palveluksen. Kauppojen marginaalit ovat pullistuneet viime vuosina mukavasti, ja niissä on varaa tulla alas. Myös raaka-ainekustannukset ovat laskeneet, Vilén huomauttaa.

– S-ryhmä on valinnut pienen perusostoskorin, jonka hinta painetaan todella alas. Korin marginaali on kaupalle huono, mutta sillä houkutellaan asiakkaat sisään.

Pallo Keskon uudella pääjohtajalla

Markkinaosuutta S-ryhmä ei halua enää kasvattaa, koska 46 prosenttia alkaa olla jo niin korkea taso, että kilpailuviranomainen ei pidä siitä. Tavoitteena on ylläpitää hintamielikuvaa ja puolustaa asemaa. Pallo on nyt Keskolla.

Keskon osakekurssissa näkyi aamulla raju ensireaktio ja B-osake painui kymmenen prosentin laskuun. Kello 13 aikaan osake liikkui yhä noin kahdeksan prosenttia alamäessä. Vilen muistuttaa, että perjantaina kurssi nousi heppoisin perustein. Osa laskusta on korjausta alaspäin.

– Ei voi silti väheksyä sitä asiaa, että ruokakauppa tekee Keskon rahat. Vaikka ruokakauppa on kannattava, markkinaosuuden lasku pitää saada pysähtymään. Tämä [S-ryhmän veto] tuo riskin, että se kiihtyy.

– Lidlin markkinaosuus tulee jatkossakin Keskolta, ja uudelta pääjohtajalta [Mikko] Helanderilta odotetaan näkemyksiä siitä, miten lasku saadaan poikki.

Kuluttajat tarttuvat aiempaa innokkaammin tarjouksiin. Kauppa on ajautunut eräänlaiseen alennuskierteeseen, ja kuluttajat odottavat herkästi tuotteiden halpenevan vielä lisää. Sinänsä ruuan hinnan lasku on deflaatiota, mutta hyvää sellaista, Vilen sanoo.

– Kun ruuan hinta laskee, et jätä sitä ostamatta sen takia että se on ensi viikolla halvempaa, vaan säästön voi käyttää johonkin muuhun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    7. 7

      Vapaakauppasopimuksen hyötyjä ”merkittävästi liioiteltu” – valiokunta tyrmäsi

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    10. 10

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    8. 8

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää