Tutkimus: Some-ahkeruus aiheuttaa unettomuutta

Pittsburgin yliopiston tutkimuksen mukaan paljon sosiaalista mediaa käyttävillä henkilöillä on huomattavasti korkeampi riski kärsiä unettomuudesta.
Amerikkalaistutkimuksen mukaan paljon sosiaalisissa medioissa, kuten Facebookissa tai Twitterissä aikaa viettävillä nuorilla ja nuorilla aikuisilla on kolme kertaa muita suurempi riski kärsiä unettomuudesta.

Asiasta uutisoi verkkolehti Marketwatch.

Riski oli suurin niillä, jotka katsoivat some-tilejään useiten. Tutkimus ehdottaa, että riskiä kasvattaa siten enemmän käyntien määrä kuin itse sosiaalisessa mediassa vietetty aika.

Keskimäärin vastanneet viettivät sosiaalisessa mediassa 61 minuuttia päivässä ja vierailivat eri sosiaalisissa medioissa noin 30 kertaa viikossa. Tutkimuksessa haastateltiin 10–32 -vuotiaita amerikkalaisia.

– Kyseessä on ensimmäisiä todisteita siitä, että sosiaalisen median käyttö todella vaikuttaa unensaantiin, sanoo tutkija Jessica Levinson.

Tulokset tukevat aiempia tutkimuksia, joiden mukaan tietokoneen runsas käyttö ylipäänsä voi vaikuttaa kielteisesti unensaantiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    9. 9

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    10. 10

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää