Tämä on nöyrän kotitohvelin kantamuoto

Näkökulma
Albert-tohveli (engl. Albert slipper) on nöyrän kotitohvelin kantamuoto, jonka päällinen on samettia ja nahkapohja mahdollisimman ohut.
Yleisiä koristeluja ovat omistajan nimikirjaimet, sukuvaakuna tai suvun symboli, jotka aikoinaan koruommeltiin jalkapöydän ylle, mutta nykyisin ommellaan koneilla. Samoin yleinen on tikattu silkkivuori tai päällisen laitoja kiertävä koristereuna.

Kärjen muoto on miltei poikkeuksessa pyöreä ja pullea, kaiketi tilavuuden eli mukavuuden ehdoilla, ja kengän kieli ulottuu korkeammalle kuin avokengissä yleensä. Ennen kuin tämä muoto syntyi, herrasmiehen vakiojalkineet päivisin olivat ratsastussaappaat tai solkikengät.

Juhlavaatteiden kanssa jalkaan puettiin tohvelit, joiden materiaali oli sileää tai kiillotettua nahkaa. Useimmissa maissa jalkineita ei riisuttu sisätiloissa, mutta kotosalla saappaat olivat turhan raskaat, eikä juhla-asu kuulunut päivään, joten Albert-tohveli syntyi kevyeksi, siistiksi ja mukavaksi kotikengäksi.

Kun säätyläiset yhä pukeutuivat illalliselle, samettitohveli oli yleinen näky kotikutsuilla. Nimensä tämä kenkätyyppi sai 1840-luvulla kuningatar Viktorian Albert-puolisolta, joka näytti hienostolle esimerkkiä uuden jalkineen käytössä.

Viimeistään 1930-luvulla Albert hyväksyttiin myös juhlapukineeksi ja sopivaksi smokki-iltamiin kotona tai klubilla. Ajan myötä tämäkin rajoitus lientyi ja Alberteja on näkynyt satunnaisesti myös virallisilla kutsuilla. Perinteisesti juhlakengät ovat mustat ja kiiltonahkaa tai vahvasti kiillotettua vasikkaa, joten Albertit ovat vähemmän muodolliset.

Kenkätyyppiä valmistetaan kaikissa sateenkaaren väreissä, joista musta on se varmin iltatilaisuuden kaveri. Kotikäytössä rajoituksia ei ole, juhlissa on parempi pelata varman päälle. Sametti ei ole kummoinen kenkämateriaali, joten Albertit eivät kestä rymykäyttöä, vaikka hiostavatkin vähemmän tanssiessa. Myös niiden silkinohut ulkopohja ei juuri kestä katukäyttöä.

Valtaosa malleista valmistetaan liimaamalla, joten niiden pohjia ei voi juuri jälkikäteen vaihtaa. Näistä syistä Albert toimii yhä parhaiten alkuperäisessä tarkoituksessaan siistinä kotitohvelina, joka pitää jalat lämpimämpinä kylmällä lattialla. Jos ne palvelevat kevyesti ja tyylikkäästi myös harvinaisissa kodin tai klubin smokki-illoissa, sen parempi.

Ville Raivio

Ville Raivio on miesten klassiseen tyyliin erikoistunut vapaa kirjoittaja, joka ylläpitää Suomen suosituinta saman aihealueen nettisivustoa, Keikari.comia. Hän on kirjoittanut Klassikko-kirjan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    8. 8

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    9. 9

      Frankfurtin ja Lontoon pörssien yhdistyminen uhkaa kaatua

    10. 10

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää