Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Nokia nousussa epäyhtenäisessä pörssissä

Markkina-arvoltaan suuren Nokian osakkeen lievä nousu kannattelee osakeindeksejä lähellä eilisiä päätöstasoja epäyhtenäisessä Helsingin pörssissä.
Nousussa olevia osakkeita oli kuitenkin hieman laskevia osakkeita enemmän.

Muuten Euroopan pörssit ovat avanneet keskimäärin noin 0,5 prosentin laskuun mollivireisten New Yorkin ja Aasian pörssipäivien jälkeen. New Yorkissa lasku syveni eilen Euroopan pörssien sulkemisen jälkeen.

Kello 10.45 yleisindeksi OMX Helsinki oli 0,2 prosentin nousussa ja painorajoitettu OMXH Cap oli 0,03 prosenttia plussalla. Vaihtoa oli kertynyt 100 miljoonaa euroa, mistä Nokian osuus oli 47 miljoonaa.

Nokian osake laski New Yorkissa Helsingin 24,67 euron päätöksestä 24,44 euroon. Tänään Nokia on noussut Helsingin päätökseen verrattuna 0,6 prosenttia 24,81 euroon.

Muista vaihdetuimmista osakkeista Koneen osake oli 0,3 prosentin laskussa ja Cargotecin osake 0,8 prosentin laskussa. Herlinin suvun isoilla osuuksilla omistamat yhtiöt nousivat vaihtokärkeen aamulla ennen pörssin aukeamista kirjattujen Enskildan välittämien yksittäisten isohkojen kauppojen ansiosta.

TeliaSoneran osake oli 1,6 prosentin laskussa ja Outokummun osake oli noussut 2,1 prosenttia.

Kemira GrowHow kertoi viime vuotista paremmasta osavuosituloksesta luottavaisista näkymistä tälle vuodelle. Yhtiön osake nousi 0,3 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    7. 7

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    10. 10

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää