Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Fediltä odotetaan koronlaskua

Markkinat uskovat Yhdysvaltain keskuspankin Fedin laskevan ohjauskoron maaliskuussa 2,5 prosenttiin.
Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanken mukaan pankki on valmis toimimaan ”oikea-aikaisesti” torjuakseen talouskasvua uhkaavat riskit.

Markkinoilla Bernanken keskiviikkoisen lausunnon tulkittiin käytännössä tarkoittavan sitä, että keskuspankki laskee korkoa maaliskuun kokouksessaan.

Markkinoiden odotuksen ohjauskoron tasosta voi laskea korkojohdannaisista. Niiden hinnoista voi laskea, minkä suuruisen ohjauskoron puolesta sijoittajat ovat omalla rahallaan lyöneet vetoa.

Todennäköisyys puolen prosenttiyksikön koronlaskulle on nyt noin 86 prosenttia.

Tämä todennäköisyys on laskettu ohjauskorkoihin sidottujen korkofutuurien hinnoista.

Markkinoiden odotuksen voi laskea myös ohjauskorkoihin sidottujen korkofutuurien optioiden hinnoista. Keskuspankki itse laskee markkinoiden odotuksia tällä metodilla.

Tällä tavalla laskettuna markkinoiden näyttävät pitävän todennäköisimpänä 0,25 prosenttiyksikön koronlaskua, sen todennäköisyys on noin 49 prosenttia.

Uutistoimistojen mukaan useimmat ekonomistit ja sijoittajat uskovat puolen prosenttiyksikön koronlaskuun.

Mikäli ohjauskorko todellakin laskee 2,5 prosenttiin, laskee reaalikorko Yhdysvalloissa nollaan. Tätä voi kutsua jo hyvin elvyttäväksi rahapolitiikaksi.

Moni sijoittaja onkin jo huolestunut inflaatiosta. Yhdysvaltain inflaation ei uskota aivan hetkessä katoavan. Huonolla tuurilla maan taloudella saattaa olla taantuman lisäksi ongelmana kiihtyvä inflaatio.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    8. 8

      Nordea: Vienti ei riitä nostamaan työllisyyttä hallituksen tavoitteisiin

    9. 9

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    10. 10

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää