Viikko päättyi vahvaan nousuun - Metso nousutähtenä

Pörssiviikko päätyi Helsingissä laajaan, yli kahden prosentin nousuun Nokian ja Metson kirittäessä toisiaan vaihtokärjessä.
Laskijoita ei vaihdetuimpien joukossa näkynyt lainkaan. Viikkotasollakin pääindeksi ylsi 0,2 prosenttia plussalle.

Tunnelma oli nousujohtoinen sekä Euroopan että New Yorkin keskeisissä pörsseissä. Nousua tahdittivat markkinoille levinneet huhut Korea Development Bankin kiinnostuksesta amerikkalaisen Lehman Brothersin ostoon. Myös öljyn hinnan kääntyminen yli kolmen dollarin laskuun tuki nousua.

Määrätietoisen loppukirin kiskaissut Nokia otti perinteisen paikkansa pörssin vaihdetuimpana osakkeena puolisen tuntia ennen päätöstä.

Taloudellisia tavoitteitaan nostanut Metso viihtyi kärjessä poikkeuksellisen pitkään. Nousua kertyi päivän aikana yli kahden euron edestä. Metson kommentit kaivosliiketoiminnan hyvistä näkymistä vetivät myös Outotecin vahvaan nousuun.

Yleisindeksi OMXH eteni 2,4 prosenttia 8559,89 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap kohosi 2,1 prosenttia. Vaihtoa kertyi 738 miljoonaa euroa, josta Nokian osuus oli 257 miljoonaa ja Metson 198 miljoonaa euroa.

Nokia vahvistui 3,2 prosenttia 17,53 euroon.

Metson harppaus
8,2 prosenttia 


Uusista taloudellista tavoitteista ja liiketoimintarakenteen muutoksesta kertonut Metso harppasi 8,2 prosenttia. Yhtiön osakkeen arvo kasvoi uutisten myötä 2,01 euroa 26,51 euroon.

Glitnirin analyytikko Sanna Kaje arvioi, että Metson voimakkaan nousun taustalla ovat jälleen virinneet spekulaatiot yhtiön jakamisesta osiin.

– Markkinoilla nähdään, että jakautumisessa vapautuisi arvoa, Kaje sanoi uutistoimisto Startelille.

Metso ilmoitti muodostavansa energia- ja ympäristöteknologiasta uuden liiketoimintasegmentin. Sen rinnalla toimivat Mining and Construction ja Paper and Fiber -segmentit.

– Powerin asiakkaista ehdoton valtaosa on edelleen Pulping and Power -puolta, enkä tiedä, miten hyvin se istuu kokonaisuuteen puhtaasti omana yksikkönään. Jos se pystyy kasvattamaan enemmän muille asiakassegmenteille, kuten energiayhtiöihin, se tietysti pärjää hyvin omanaankin, eQ:n analyytikko Erkki Vesola sanoi.

Ympäristöpuoleen on hänen mukaansa vaikeampi ottaa kantaa tässä vaiheessa, koska liiketoiminnan koosta ja kannattavuudesta on vielä aika vähän kovaa faktaa.

Metson uusia tavoitteita Vesola pitää mahdollisina saavuttaa.

– Tärkeimpänä näen Metson uusissa tavoitteissa marginaalitavoitteen noston. Uusi, yli 12 prosentin Ebita-marginaalitavoite merkitsee viimeisen vuoden lukujen perusteella, että Ebit pitäisi olla yli 11 prosenttia, kun aiempi tavoite oli yli kymmenen prosenttia Vesola kommentoi.

Outotec eteni
Metson imussa 


Metson imussa eteni myös kaivosteknologiayhtiö Outotec. Yhtiön osake vahvistui 6,5 prosenttia. Kaje katsoi, että Metson taloudellisten tavoitteiden nosto ja kommentit puhelinkonferenssissa tulkitaan markkinoilla osoitukseksi siitä, että yhtiö uskoo Mining- sektorin pysymiseen vahvana vielä useammankin vuoden.

Metson puhelinkonferenssissa sanottiin, että yhtiön näkemyksen mukaan kaivosliiketoiminnan kysyntä pysyy hyvänä vielä vuoteen 2012 asti.

– Outotecin nousua voi auttaa myös metallien hintojen kääntyminen jyrkkään nousuun. Hinnat putosivat jyrkästi elokuun alussa, ja Outotec valui siinä perässä, Kaje huomautti.

Voimalaitostilauksen Madeiralta saanut konepajakonserni Wärtsilä kipusi 2,9 prosenttia. Tilauksen arvo on lähes 33 miljoonaa euroa. Ensimmäinen Wärtsilän toimittamista koneista otetaan käyttöön ensi vuoden joulukuussa ja loput kaksi vuotta myöhemmin.

Muista vaihdetuimmista yli neljän prosentin nousuun ylsivät myös Nokian Renkaat ja Nordea. Fortum kipusi 1,8 prosenttia, Outokumpu 0,3 prosenttia ja Sampo 0,3 prosenttia.

Metsäyhtiöistä UPM kirjasi 0,6 prosentin ja Stora Enson R-osake 1,2 prosentin nousun.

Nordealta "osta" -suosituksen saanut SanomaWSOY eteni 2,4 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    10. 10

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää