Tästä alkoi pörssikaaoksen aika

Pörsseihin on luvassa muutaman viikon Kreikka-kaaos. Markkina-analyytikkojen mukaan sijoittajat rauhoittuvat vasta kun Euroopan keskuspankki keksii tarpeeksi uskottavia uusia keinoja Kreikan auttamiseksi. Toistaiseksi sellaisia ei ole näkyvissä.


Kreikka-pelot saivat illalla New Yorkin pörssin sekaisin, eikä viikonlopun aikana sijoittajien mieli ihan helpolla ehdi rauhoittua.

– Todennäköisesti lähiviikkoina kurssien heilunta jatkuu voimakkaana kumpaankin suuntaan. Markkinoilla on vahva epäily, että EKP:n lupailemat Kreikan tukitoimet eivät mitenkään vielä riitä, sanoo Nordean seniorianalyytikko Janne von Gerich.

Samaa sanovat muutkin Taloussanomien tänä perjantaiaamuna tavoittamista osakeanalyytikoista. Sijoittaja-arvioiden mukaan EKP on toiminut Kreikan kriisissä pahasti jälkijunassa, suhtautunut ylimielisesti markkinareaktioihin ja pitänyt liiaksi kiinni perinteisistä toimintamalleistaan.

– Keskuspankilta toivottaisiin poikkeuksellisia ja luovia ratkaisuja kriisin hoitoon, mutta rakenteellisen jäykkyytensä ja päätöksenteon hitauden vuoksi EKP:stä ei ole siihen, eräskin markkina-analyytikko luonnehtii.

Uusi ralli alkaa, jos
EU ei kerro lisätuesta


Valtaosa analyytikoista halusi kommentoida markkinatilannetta nimettöminä. Arvioiden pieleenmenon mahdollisuuksia on nyt kuulemma liikaa, eikä tarkkaa aika-arviota kaaoksen kestosta pysty mitenkään antamaan.

Joka tapauksessa pörssikaaoksen odotetaan rauhoittuvan hetkeksi parin viikon kuluttua, mikäli EU laajentaa nyt sovittuja Kreikan apupaketteja uskottavasti.

Lisätukea tarvitaan, ettei kriisi leviä Espanjaan ja Portugaliin. Jos EU ja EKP epäonnistuvat tässä, osakemarkkinoilla käynnistyy samanlainen hetkellinen alennusmyynti kuin finanssikriisinkin alussa tapahtui.

Odotettu Suomen talouden elpyminen ei analyytikkojen mielestä kuitenkaan vielä näistä osakemarkkinoiden kevätpaniikeista hidastu.

Mitä enemmän vientiteollisuus saa tehtyä uutta bisnestä euron ulkopuolisiin maihin, sitä turvatumpaa nousu on. Myös kotimaisen kysynnän pitäisi pysyä ennallaan.

  • euronkriisi

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    3. 3

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää