Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Pankki: Lumioiden kysyntä kovaa – syynä hinta?

Matkapuhelinyhtiö Nokian uusien Lumia-puhelinten kysyntä on ollut loka-joulukuussa ennakoitua korkeammalla tasolla, ranskalaispankki Societe Generale arvioi. Pankin mukaan todellinen kysyntä on kuitenkin hieman lukuja heikompaa, koska Lumioiden myyntiä tuetaan eri tavoin.


Matkapuhelinyhtiö Nokian uusien Lumia-älypuhelinten kysyntä on aiempaa arvioitua kovempaa, investointipankki Societe Generale (SocGen) kertoo tänään julkaistussa raportissaan.

Lumia-älypuhelinten kysyntä voi nousta kuuteen miljoonaan kappaleeseen loka-joulukuussa, ranskalaispankki arvioi. Aiemmin SocGen ennusti, että uusia Lumioita myytäisiin noin neljä miljoonaa kappaletta viimeisellä vuosineljänneksellä.

Tilauksia puhelimista on tehty noin kymmenen miljoonaa. Lisäksi yhdysvaltalaisoperaattori Verizonille räätälöityä Lumia 822:ta on tilattu jonkin verran, pankki arvioi.

Vaikka Lumioiden kysyntä on ollut kovaa, SocGenin mukaan tähän vaikuttaa puhelinten hinta. Pankin mukaan todellinen kysyntä on hieman nykylukuja heikompaa. Jotta kysyntä jatkuu hyvänä ensi vuonna, Nokian pitää jatkaa puhelinmyyntinsä tukemista, SocGen kirjoittaa.

Lumioiden kysyntä on kasvanut, mutta Nokian Symbian-älypuhelimien kysyntä on puolestaan vähentynyt ennakoitua enemmän. Aiemmin SocGen arvioi, että Nokian älypuhelinmyynti jakautuisi loka-joulukuussa Lumia- ja Symbian-älypuhelinten kesken siten, että Lumioiden osuus olisi 60 prosenttia ja Symbianien osuus 40 prosenttia. Uusi arvio on 90 ja 10 prosenttia.

Näin ollen SocGen pitäytyy arviossaan, että Nokia myy älypuhelimia seitsemän miljoonaa kappaletta kuluvan vuosineljänneksen aikana. SocGen myös toistaa Nokian sijoitussuosituksensa ”myy”.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää