Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

"Tätä emme odottaneet Nokialta edes unelmissamme"

Matkapuhelimia valmistavan Nokian joulu sujui huomattavasti odotuksia paremmin, arvioi tanskalainen Jyske Bank.
Nokia antoi viime torstaina positiivisen tulosvaroituksen. Sen yhteydessä puhelinvalmistaja arvioi, että laite- ja palveluyksikön liikevoittoprosentti (ei-IFRS) oli loka-joulukuussa kannattavuusrajan ja kahden välillä.

– Olimme odottaneet iloista yllätystä, mutta tätä emme odottaneet edes villeimmissä unelmissamme, Jysken analyytikko Robert Jakobsen kirjoittaa raportissaan.

Pankki arvioi, että Nokia ylitti odotukset hyvän tuotevalikoiman ja kustannussäästöjen avulla. Uutiset vahvistivat Jysken uskoa myös puhelinvalmistajan kuluvaan vuoteen.

– Nokialla on silti edessään vielä pitkä matka ennen kuin sen asema älypuhelimissa on parantunut toivotunlaisesti, analyytikko kirjoittaa.

Jysken suositus Nokian osakkeelle on osta. Pankin tavoitehinta puhelinvalmistajan osakkeelle on 3,5 euroa. Useat pankit ovat nostaneet suosituksiaan ja tavoitehintojaan osakkeelle positiivisen tulosvaroituksen vanavedessä.

Viime viikon keskiviikkona Nokian osake maksoi kaupankäynnin päättyessä 3,00 euroa. Tänään tiistaina klo 15.10 aikaan Nokian osake maksoi Helsingin pörssissä 3,46 euroa. Tämä tarkoittaa kurssin nousseen runsaat 15 prosenttia positiivisten uutisten jälkeen. Maanantain päätöskurssiin verrattuna kurssi oli vahvistunut 0,58 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    8. 8

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    9. 9

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää