Öljy-hermoilu heiluttaa pörssejä Aasiassa

Aasian pörsseissä hermoillaan jo kolmatta viikkoa.
Vuoden kolmas pörssiviikko on alkanut alamäen merkeissä eri puolilla Aasiaa, kun raakaöljyn hinta aleni jälleen uusille pohjalukemille sitten vuoden 2003.

Pohjanmeren Brent liikkui noin kello 8 Suomen aikaa 28,55 dollarista barrelilta, Yhdysvaltojen WTI-laadun barrelihinnan liikkuessa 29,05 dollarissa.

Sijoittajat siirsivät rahojaan osakemarkkinoita turvallisempiin sijoituskohteisiin valtion velkakirjamarkkinoille ja kultaan. Iranin talouspakotteiden purkaminen heiluttelee markkinoita, joilla pelätään, että maan paluu öljymarkkinoille vaikuttaa talouteen ja öljysidonnaisiin yhtiöihin.

Japanissa Tokion pörssin Nikkei-osakeindeksi oli painunut 0,9 prosenttia kello 8 Suomen aikaa. Laajempi ja vähemmän vientipainotteinen Topix oli heikentynyt saman verran.

Kiinassa osakekurssit heiluivat kaupankäynnin alkutuntien alamäestä nousuun. Manner-Kiinassa Shanghain yleisindeksi oli 0,9 prosentin nousussa. Hongkongin Hang Seng 0,9 prosenttia pakkasella.

Korean Kospi oli niukassa 0,1 prosentin alamäessä.

Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA ilmoitti eilen, että Iran on täyttänyt viime kesänä solmitun ydinsopimuksen vaatimat ehdot. Näin Yhdysvallat ja Euroopan unioni purkavat Iraniin kohdistuneita talouspakotteita.

– Kiina-huolet, [Yhdysvaltain keskuspankki] Fed ja maailmantalouden kasvu ovat tekijöitä, jotka todennäköisesti heikentävät osakemarkkinoita ja heiluttelevat niitä lyhyellä aikavälillä, Australian markkinoilta kommentoitiin uutistoimisto Bloombergille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    10. 10

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää