Metson tulos notkahti – osinko 1,05 eurossa

Konepajakonserni Metso kärsii raaka-ainemarkkinan notkahduksesta.


Konepajakonserni Metson tulos heikkeni selvästi loppuvuonna, samoin kuin liikevaihto. Osinkoa yhtiö aikoo kuitenkin jakaa edellisvuoden tapaan 1,05 euroa, mutta viimevuotinen 0,40 euron lisäosinko jää jakamatta.

Tulos ennen veroja oli 59 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 84 miljoonaa euroa. Analyytikot ennakoivat Metson tuloksen ennen veroja yltävän 88 miljoonaan euroon SME Direktin keräämässä ennusteessa (mediaani).

Osakekohtainen tulos laski 0,36 eurosta 0,35 euroon.

Kanattavuutta painoi loppuvuonna Mineralsin laiteliiketoiminnan ja Flow Controlin kannattavuuden lasku. Jälkimmäiseen vaikutti projektitoimitusten osuuden kasvu sekä kahteen uuteen myyntiyhtiöön liittyvät kustannukset Lähi-idässä.

Liikevaihto laski neljänneksen eli 1018 miljoonasta eurosta 754 miljoonaan euroon. Ilman prosessiautomaatiota edellisvuoden vertailuluku oli 921 miljoonaa. Liikevaihdosta herui liiketulosta 67 miljoonaa euroa 101 miljoonan euron sijaan.

Liikevaihtoa painoi etenkin kivenmurskaus- ja kaivosliiketoiminnan pienempi laskutus.

Metson saadut tilaukset olivat loppuvuonna 758 miljoonaa euroa, kun ne vuotta aiemmin olivat 801 miljoonaa. Ilman Valmetille myytyä prosessiautomaatiot-toimintaa tilaukset olivat vuotta aiemmin 721 miljoonaa. Palveluliiketoiminnan osuus tilauksista oli 440 miljoonaa euroa.

Metso lopetti taloudellisen ohjeistuksen antamisen vuoden alussa ja kuvailee vain alkaneen vuoden markkinanäkymiä ja kysyntää. Yhtiön mukaan yleisen liiketoimintaympäristön arvioidaan heikkenevän hieman viime vuodesta.

Eri alueista kaivoslaitteiden kysyntä säilyy heikkona ja kaivosteollisuuden palveluiden tyydyttävänä. Kivenmurskauslaitteiden ja niihin liittyvien palveluiden kysyntä pysyy tyydyttävänä. Flow Controlin asiakkaiden uusinvestointeihin liittyvien tuotteiden kysyntä pysyy myös tyydyttävänä ja Flow Controlin palveluiden kysyntä hyvänä.

Viime vuoden lopun tilauskannasta arvioidaan vuoden 2016 aikana laskutettavan 1,1 miljardia euroa. Uudelleenjärjestelykustannusten arvioidaan olevan pienemmät kuin viime vuonna. Investointien, ilman yrityskauppoja, ja nettorahoituskulujen arvioidaan olevan samalla tasolla kuin viime vuonna.

- - Uutistoimisto Startel, Helsinki, +358-9-122 4052; uutistoimisto.startel@sanoma.fi

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Euroministerit koolla – Kreikka vie jälleen päähuomion

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää