Tekno-osakkeilla kylmää kyytiä – LinkedIn romahti 44 %

Yhdysvaltain pörsseissä säikähdettiin teknologiayhtiöiden näkymiä. Nasdaq putosi alimmalle tasolleen viiteen kuukauteen.
Osakekurssit päätyivät perjantaina laskuun Yhdysvaltain pörsseissä. Varsinkin teknologiaosakkeet olivat rivakassa alamäessä: Nasdaq-indeksi putosi jo alimmalle tasolleen viiteen kuukauteen.

Laaja S&P 500 -indeksi laski 1,9 prosenttia 1880,05 pisteeseen. Suuryhtiöiden Dow Jones putosi hieman maltillisemmin 1,3 prosenttia 16 204,97 pisteeseen. Teknologiaosakkeiden Nasdaq päätyi lopulta 3,3 prosenttia pakkaselle ja 4 363,14 pisteeseen.

Varsinkin teknologia- ja kuluttajatuoteyhtiöiden osakkeet reagoivat voimakkaasti odotettua heikompiin osavuosituloksiin. Moni viime vuonna kovassa kurssinousussa ollut yhtiö on nyt ollut pettymys sijoittajille, ja osavuosikatsausten julkistamisen jälkeen kurssit ovat olleet kovassa laskussa.

Eilen poikkeuksellisen kovaa eli yli viiden prosentin laskua kirjattiin monille teknoyhtiöille Amazonista Facebookiin. Esimerkiksi verkkoyhteisöpalvelu LinkedIn syöksyi peräti 44 prosenttia, kun yhtiö antoi odotettua heikomman ennusteen kuluvan vuoden liikevaihtonäkymistään.

– Sijoittajat myyvät nyt suuria tekno- ja muita yhtiöitä estääkseen suuremmat tappiot, kuvaili Williams Capital Groupin johtaja Stephen Carl uutistoimisto Bloombergille.

Tilastoista epävarmuutta korko-odotuksiin

Perjantaina julkistettujen tilastojen mukaan keskituntiansiot nousivat Yhdysvalloissa joulukuusta 0,5 prosenttia, kun ennuste oli vain 0,3 prosenttia. Viime vuodesta palkat nousivat 2,5 prosenttia. Uusia maatalouden ulkopuolisia työpaikkoja syntyi puolestaan huomattavasti ennakoitua vähemmän: määrä oli 151 000, kun ekonomistit odottivat Bloombergin keräämässä ennusteessa 190 000 työpaikkaa.

Monitulkintaiset tilastotiedot ovat lisänneet spekulaatioita, nostaako Yhdysvaltain keskuspankki Fed tänä vuonna lisää ohjauskorkoaan ja kuinka paljon. Esimerkiksi keskituntiansioiden nousun arvioidaan tukevan koronnostojen jatkumista, mikä taas voi hidastaa osakemarkkinoita.

– Markkinoilla yritetään selvittää, mitä tämä tarkoittaa Fedille, varainhoitoyhtiö Robert W. Bairdin pääsijoitusstrategi Bruce Bittles sanoi uutistoimisto Bloombergille.

  • Pörssit

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    8. 8

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    9. 9

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    10. 10

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää