Kim Gran vetäytyi – ei enää ehdolla YIT:n hallituksen puheenjohtajaksi

Nokian Renkaiden pitkäaikainen toimitusjohtaja Kim Gran vetäytyy YIT:n hallituksesta. Rakennuskonsernin hallituksen puheenjohtajaksi on nousemassa Matti Vuoria.


Rakennuskonserni YIT on päivittänyt ehdotustaan hallituksen kokoonpanoksi yhtiökokoukselle, yhtiö tiedottaa.

Aiemmin hallituksen puheenjohtajaksi ehdolla ollut Kim Gran on tänään perunut suostumuksensa tehtävään.

Kim Gran on ollut kuluneen viikon aikana esillä rengasyhtiö Nokian Renkaiden testihuijaukseen liittyen. Yhtiön nykyinen johto on myöntänyt Nokian Renkaiden harjoittaman testimanipulaation. Gran toimi Nokian Renkaiden toimitusjohtajana testihuijausten aikana.

Kauppalehden tietojen mukaan manipuloinnin tarkoituksena oli nostaa yhtiön pörssikurssia.

Helsingin Sanomat puolestaan kertoi Granin myyneen osakkeensa ja optionsa Nokian Renkaissa kuluneiden 11 kuukauden aikana. Gran johti Nokian Renkaita vuosina 2000–2014.

Nyt YIT:n hallituksen puheenjohtajaksi on ehdolla Matti Vuoria, joka oli aiemmin ehdolla yhtiön varapuheenjohtajaksi.

YIT:stä sanottiin Taloussanomille, ettei se kommentoi asiaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää