Pörssiuutiset

Valikko

Pörssiuutiset

Näin markkinat reagoivat Trumpin puheeseen

Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi valitun Donald Trumpin puheen aikana maan valtionlainojen korot painuivat ja lääkeyhtiöiden osakkeet halpenivat.
Trump moitti yhdysvaltalaisia lääkeyhtiöitä tuotannon siirtämisestä ulkomaille ja lääkkeiden myymisestä takaisin yhdysvaltalaisille. Hänen mukaansa lääkemarkkinoita ei kilpailuteta riittävästi.

– Olemme maailman suurin lääkkeiden ostaja, mutta kilpailutamme markkinoita surkeasti. Alamme kilpailuttaa lääkemarkkinoita ja säästämme miljardeja dollareita, hän sanoi.

Trumpin kommenttien jälkeen bioteknologia-alan osakkeet painuivat ja lääkeyhtiöistä esimerkiksi Pfizerin osakkeen kurssi putosi läheltä eilistä päätöstään yhden prosentin alamäkeen. S&P 500:n päätoimialoista jyrkimmässä laskussa oli terveydenhoitoala, joka oli kello 18.30 jälkeen 1,1 prosenttia pakkasella

Lääkkeet ovat keskeinen Yhdysvaltain kuluttajahintoja nostava tekijä, ja Trumpin puheet saivat maan valtionlainojen korot nekin laskuun. Kello Yhdysvaltain kymmenvuotisen lainan korko oli laskenut kaksi korkopistettä 2,36 prosenttiin. Kaksivuotisen lainan korko oli laskenut yhden korkopisteen 1,18 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Ultrarikkaiden uusi normaali – nyt jo vähintään kuusi kotia

    3. 3

      Näin älypuhelin seuraa jokaista liikettäsi

    4. 4

      Uusi suomalaisnimi nousi miljardöörien joukkoon – omaisuus 2,8 miljardia

    5. 5

      Tälle alalle työpaikkoja jopa 40 000 – jos työ saadaan houkuttamaan

    6. 6

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    7. 7

      Näkökulma: Bernerin väyläyhtiö ei riitä kreikkalaiseen tilastotemppuun

    8. 8

      Soinilta ”kohtelias täystyrmäys” autoveromuutoksille – Orpo komppaa

    9. 9

      Venäjä alkoi alkulämmitellä öljyntuotannon laskuaan

    10. 10

      Brexitin vaikutus venyy odotettua pitemmäksi Britanniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Soinilta ”kohtelias täystyrmäys” autoveromuutoksille – Orpo komppaa

    3. 3

      Tälle alalle työpaikkoja jopa 40 000 – jos työ saadaan houkuttamaan

    4. 4

      Näkökulma: Bernerin väyläyhtiö ei riitä kreikkalaiseen tilastotemppuun

    5. 5

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    6. 6

      Autoverohyvitykset eivät olisi ”kauhean tyylikästä lainsäädäntöä”

    7. 7

      Näin älypuhelin seuraa jokaista liikettäsi

    8. 8

      Venäjä alkoi alkulämmitellä öljyntuotannon laskuaan

    9. 9

      Uusi varhennettu eläke kiinnostaa etenkin yrittäjiä

    10. 10

      HS: Ministeriöllä liikenneuudistuksen B-suunnitelma – ”Aika klassista Berneriä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    6. 6

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    7. 7

      Professori Verkkouutisissa: Työhuonettani siivotaan 7 000 euron palkalla

    8. 8

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    9. 9

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    10. 10

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    11. Näytä lisää