Solteqin toimitusjohtaja jättää tehtävänsä, tilalle Kotipizzan johtaja

Ohjelmistoyhtiö Solteqin toimitusjohtaja Repe Harmanen jättää tehtävänsä välittömästi.
Ohjelmistoyhtiö Solteqin toimitusjohtaja Repe Harmanen jättää tehtävänsä välittömästi, ja hänen paikalleen siirtyy Olli Väätäinen pikaruokaketju Kotipizzasta, kertoo Solteq tiedotteessaan.

Väätäinen aloittaa tehtävässään 1. huhtikuuta. Väätäinen on ollut Solteqin hallituksen jäsen vuodesta 2015 ja jatkaa hallituksessa varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Väätäinen on työskennellyt Kotipizzan operatiivisena johtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2015 alkaen.

Repe Harmanen on toiminut Solteqin toimitusjohtajana seitsemän vuoden ajan.

Solteqin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on tästä päivästä alkaen nimitetty toimitusjohtajan sijainen, talousjohtaja Antti Kärkkäinen.

Kotipizzan tiedotteen mukaan Olli Väätäinen hoitaa vanhaa tehtäväänsä Kotipizzassa maaliskuun loppuun asti. Yhtiö aloittaa heti hakuprosessin uuden operatiivisen johtajan valitsemiseksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

  2. 2

    Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

  3. 3

    USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

  4. 4

    ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

  5. 5

    Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

  6. 6

    Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

  7. 7

    Suomalaisyritysten Venäjä-näkymät paranivat – ”Ei ole odotettavissa rakettimaista nousua”

  8. 8

    Kiero kikka: Koeaika olikin pätkätyö

  9. 9

    Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

  10. 10

    Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

  2. 2

    Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

  3. 3

    Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

  4. 4

    ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

  5. 5

    USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

  6. 6

    Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

  7. 7

    Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

  8. 8

    Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

  9. 9

    Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

  10. 10

    Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  2. 2

    Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

  3. 3

    ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

  4. 4

    50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

  5. 5

    ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

  6. 6

    Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

  7. 7

    Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

  8. 8

    Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

  9. 9

    Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

  10. 10

    Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

  11. Näytä lisää