Yrittäjä

Valikko

Yrittäjä

Siivousala paisuu ja keskittyy

Siivouspalvelut on yksi nopeimmin kasvavista toimialoista Suomessa. Kymmenessä vuodessa siivousyritykset ovat yli kaksinkertaistaneet liikevaihtonsa.
Todellisuudessa siivoaminen ei kuitenkaan ole lisääntynyt eikä siivoustehtävissä työskentele enempää ihmisiä kuin ennenkään.

Pikemminkin toiminta on tehostunut ja siivoushenkilöiden määrä on vähentynyt.

Yksityinen yrityssektori kasvaa kuitenkin vauhdilla. Keskeisin syy on julkisten hankintojen kilpailuttaminen ja kuntien halu ulkoistaa palvelujaan.

Kiinteistöyritysten liiton toimitusjohtaja Pia Gramen sanoo, että ulkoistamistöitä tulee alalle joka puolelta.

– Suunta on nyt sellainen, että yritykset haluavat keskittyä ydintoimintoihin ja muu ostetaan sellaisilta yrityksiltä, jotka ovat erikostuneet niihin tehtäviin. Siivoustehtävät ovat usein tällaisia.

– Vähitellen myös julkinen sektori on alkanut ostaa siivousta ulkopuolelta. Erityisesti pienet kunnat ovat olleet aktiivisia, Gramen sanoo.

Kotitalousvähennys on toinen selvä siivouspalveluiden kasvun syy. Verohuojennus on avannut kotien ovet siivousyrityksille.

– Pitkään Suomessa on ollut sellainen asenneilmasto, että palveluita ei ole haluttu ostaa eikä ainakaan maksaa riittävästi.

– Asenne on kuitenkin muuttunut ja yhä useammat ostavat siivouspalvelua. Se myös nähdään hintansa arvoiseksi.

Gramen uskoo, että taustalla on myös elintason nousu ja hyvä taloustilanne.

– Nyt on myös varaa maksaa työstä, hän sanoo.

Rakenne on siivousalalla muuttunut, sillä suuret yhtiöt ovat ostaneet voimakkaasti pieniä. Samalla uusia yrityksiä kuitenkin perustetaan vauhdilla lisää. Gramenin mukaan myös palvelusortimentti on laajentunut.

– Yhä enemmän yritykset tarjoavat asiakkaille kokonaispalvelua, joka sisältää kaikki kiinteistön huoltoon liittyvät asiat.

Alan sisällä kasvua hidastuttaa ennen muuta pula pätevästä henkilöstöstä. Motivoituneita ja osaavia työntekijöitä on vaikea löytää. Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle ongelma vain syvenee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    7. 7

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    8. 8

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää