Yrittäjä

Valikko

Yrittäjä

Palkkaa myyjä koko päiväksi

Miksi henkilökohtaista palvelua karsitaan yrityksistä? Ehkä siksi, että se voitaisiin keksiä uudelleen ja myydä erillistä korvausta vastaan. Tämä avaa markkinoita myös uudenlaisille palveluyrittäjille.
Kuluttajatutkimuskeskuksen mukaan yhteiskunnan teknistyminen lisää elämysten kysyntää, ja itsepalveluun tottuneelle asiakkaalle henkilökohtainen palvelu on elämys. Etenkin elämää helpottavien palvelujen suosio kasvaa: yrittäjä hoitaa hankalaksi koetun asian asiakkaan puolesta.

Helsinkiläinen Jutta Väissi ryhtyi viisi vuotta sitten tyylineuvojaksi ja ostoavustajaksi, kolmannella kotimaisella personal shopper. Hän päätteli, että neuvonnalle on tarvetta, koska nettikaupat ovat muuttaneet ostamisen tapoja eivätkä kuluttajat saa perinteisissä kaupoissa tarvitsemaansa palvelua.

– Myyjiä ei välttämättä ole lainkaan, ja kassaakin saattaa joutua odottamaan. Neuvot pukeutumisasioissa eivät ole henkilökohtaisia vaan ympäripyöreitä, ja varsinkin pienissä erikoisliikkeissä epävarmalle asiakkaalle suositellaan helposti tuotetta, jossa on paras kate.

Osa Väissin asiakkaista on yrityksiä, jotka tilaavat tyylineuvojan luennoimaan. Taustalla ei ole tiukka imagonrakennus, vaan tyyliseikkoja käydään läpi osana virkistyspäivien ohjelmaa.

Yksityisasiakkaiden yleisin toive on saada pukeutumiseensa "jotain uutta kivaa". Väissi menee yleensä ensin kotikäynnille penkomaan vaatekaappeja saadakseen kokonaiskuvan asiakkaasta. Ostoksille lähdetään tältä pohjalta.

Ostoavustajia on Suomessa vasta muutama. Ostoapu täydentää yrittäjän muita palveluja, kuten tyylineuvontaa tai hääsuunnittelua.

Joululahjat suomalaiset ostavat itse. Väissiä on pyydetty muutaman kerran lahjan ostoon, mutta hän on tarjonnut omien palvelujensa lahjakorttia, jotta voisi tutustua lahjan saajaan paremmin. Joskus Väissi ostaa lahjoja vakituisille asiakkailleen näiden ystävien ja tuttavien pyynnöstä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      ”Kreikka voi palata lainamarkkinoille vuonna 2018”

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää