Yrittäjä

Valikko

Yrittäjä

Perusta firma eurolla

Viron ministeriöt tutkivat mahdollisuuksia laskea yritysten perustamisessa vaadittavia pääomia. Tuoko uudistus maahan lisää yrityksiä, jotka on perustettu parissa kymmenessä minuutissa?


Viron pienyritysten liiton EVEA:n johtaja Marina Kaas kiirehtii minimipääoman laskemista jopa yhteen euroon (noin 15 kruunuun), jotta yritysten perustaminen ja työllisyystilanne helpottuisi. Asiasta kertoo taloussivusto arileht.ee.

Hän uskoo, että esimerkiksi yliopisto-opettajat ja perheenäidit perustaisivat yrityksiä enemmän, jos alkupääoman vaatimus ei olisi niin korkea kuin nykyään.

Nyt Virossa tarvitaan osakeyhtiön perustamiseen 40 000 kruunua (2 555 euroa). Suomessa osakeyhtiön minimipääoma on 2 500 euroa.

Yritys pystyyn
alle puolessa tunnissa


Kymenlaakson edustaja Virossa Pekka Linnainen ei usko, että euron pääoma ei saisi suomalaisia ryntäämään Viroon.

– Ehkä joku perustaisi yrityksiä pöytälaatikkoon.

Linnaisen mukaan kynnys on jo nyt matalalla. Hän viittaa muun muassa viime viikolla tehtyyn ennätyskokeiluun, jossa yritys pantiin pystyyn 18 minuutissa.

Yrittäjä Raivo Keskra perusti InnoEstonia 2009 -kongressissa netin kautta OÜ Hankeabi -yrityksen, jonka rekisteröimiseen meni 18 minuuttia ja 03,05 sekuntia.

Virolaisen aripaev.ee:n mukaan 12. marraskuuta tehty aika on maailmanennätys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää