Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"

Nokian uuden älypuhelimen Lumia 900 -myynti alkoi eilen. Kauppa sujui iltapäivällä sutjakkaasti, ja laitteen tulevaisuus näyttää lupaavalta, DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko sanoo. Kilpailu kiristyy ensi viikolla, kun Samsung lanseeraa Galaxy S3 -älypuhelimensa Suomessa.


Kaupankäynti matkapuhelinvalmistaja Nokian uusimalla älypuhelinmallilla alkoi eilen. Windows Phone -käyttöjärjestelmällä varustettu Lumia 900 on Nokian uusin vastaus kalliissa älypuhelimissa käytyyn kilpailuun.

– Hetki sitten katsoin tämän päivän Lumian myyntilukuja, ja se on täysin ylivoimaisesti ostetuin laite tälle päivälle, teleoperaattori DNA:n tytäryhtiön DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko kertoi eilen iltapäivällä Taloussanomille.

Markkinatutkimusyhtiö IDC:n tuoreiden lukujen mukaan Nokia onkin onnistunut kasvattamaan markkinaosuuttaan Suomen älypuhelinmarkkinoista viimeisen puolen vuoden aikana.

Aavikon mukaan suomalaisyhtiön uutta älypuhelinta tilattiin ennakkoon runsaasti. Samaa sanovat DNA:n kilpailijoiden Elisan ja TeliaSoneran edustajat.

– Ennakkotilauksia oli hyvin. Puhelimelle on selvästi kysyntää. Uskomme, että Lumialla on hyvä startti, liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi Elisasta sanoi.

TeliaSoneran kuluttajaliiketoiminnan johtaja Juha Koivuniemen mukaan Lumia 900 -kauppa on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta uusi malli ei vedä samalla tavalla kuin ensimmäisen aallon Lumia-lanseeraus.

– Se oli tietysti ainutlaatuinen tapaus.

Kilpailu kiristyy
ensi viikolla


Loppukevät on hyvä aika tuoda uusi puhelin markkinoille.

– Koululaiset päättävät koulunsa ja saavat usein puhelimia tai rahaa lahjaksi. Rahat käytetään usein puhelinten ostoon. Nämä ovat puhelinkauppiaille tärkeitä viikkoja, Elisan Henri Korpi sanoi.

Samaan saumaan iskee myös Nokian kilpailija Samsung. Eteläkorealainen laitevalmistaja tuo uuden Galaxy S3 -älypuhelimensa Suomen markkinoille ensi viikolla.

– Kilpailu on kovaa, Suomen markkinoilla on mielenkiintoinen tilanne, Korpi sanoo.

Ennakkotilauksissa Lumia 900 ja Galaxy S3 kulkivat rinta rinnan. DNA:n Aavikon mukaan kilpailu tulee kiristymään.

Toisaalta sekä Nokialla että Samsungilla on merkkiuskollisia asiakkaita, ja älypuhelimia pyörittävät eri käyttöjärjestelmät. Nokia luottaa Windows Phoneen ja Samsung Androidiin.

Lumia 900:n alku on ollut lupaava, mutta miltä näyttää laitteen tulevaisuus?

– Se jää aina nähtäväksi. Alku näyttää erittäin lupaavalta ja odotuksenmukaiselta, Aavikko sanoo.

Eilen alkoi kauppa myös Nokian Lumia 610 -älypuhelimella. Myynti on sujunut vauhdikkaasti, Aavikko sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    6. 6

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    10. 10

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää