Kyllikki

Tennis

Valikko

Tennis

Roger Federer jyräsi vakuuttavasti välieriin

Puolustava mestari Roger Federer eteni vakuuttavasti tenniksen Wimbledon-turnauksen välieriin keskiviikkona. Sveitsiläinen voitti puolivälierissä Kroatian Mario Ancicin suoraan kolmessa erässä 6-1, 7-5, 6-4.

Maailmanlistan ykkösen ja viidesti peräkkäin Wimbledonin voittaneen Federerin oli syytä olla ottelun alussa tarkkana, sillä Ancic on viimeisin pelaaja, joka on voittanut hänet ruoholla. Kroaatti yllätti hänet Wimbledonin 1. kierroksella vuonna 2002.

Tämän jälkeen Federer aloitti voittoputkensa, joka on jo 64 ottelun mittainen ruohoalustalla. Voitoista 39 on tullut Wimbledonin grand slamissa.

Kutkuttavasta otteluasetelmasta ei ollut lopulta tietoakaan ensimmäisessä erässä, sillä Federer murjoi Ancicin 6-1. Sade keskeytti ottelun kuitenkin yli kahdeksi tunniksi. Toisessa erässä Ancic piinasi Federeriä, mutta teki erän 11. pelissä ratkaisevan virheen lyömällä pallon verkkoon, mikä johti Federerin syötönmurtoon.

Kolmas erä oli lopulta Federerin näytöstä, sillä hän päätti ottelun peräti kolmeen läpisyöttöön.

Seuraavaksi vastassa Safin

Välierissä Federer kohtaa Venäjän Marat Safinin, joka voitti Espanjan Feliciano Lopezin 3-6, 7-5, 7-6 (7-1), 6-3. Safin eteni grand slam -turnauksessa välieriin ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen. Tulisieluinen Safin sai varoituksen avauserässä pallon väärinkäsittelystä, mutta hän piti päänsä kylmänä, vaikka hävisikin erän.

Safin on Federeriä vastaan kuitenkin selkeä altavastaaja, mutta venäläinen osaa nauttia jo nykyisestä tilanteesta.

- Haluan uskoa, että olen takaisin (huipulla). Olen noussut takaisin 50 parhaan joukkoon, mikä on mahtavaa. Mitä tahansa tapahtuukaan Rogeria vastaan, nämä kaksi viikkoa ovat olleet upeita, Safin sanoi.

Federer-Nadal-finaali jälleen lähellä

Ranskan avointen voittaja Rafael Nadal eteni Federerin tavoin vaivattomasti neljän parhaan joukkoon. Turnauksessa toiseksi sijoitettu Nadal ei antanut kotiyleisön kannustamalle Andy Murraylle mahdollisuuksia, vaan voitti ottelun suoraan kolmessa erässä 6-3, 6-2, 6-4.

Välierässä Nadal kohtaa voittajan otteluparista Rainer Schüttler-Arnaud Clement.

Ei olekaan suuri yllätys, jos sunnuntain finaalissa yhteen ottavat kaksi edellistä kertaa Wimbledonin finaalissa kohdanneet Federer ja Nadal.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

  5. 5

    Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

  6. 6

    Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

  7. 7

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  8. 8

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  9. 9

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  10. 10

    Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  9. 9

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  10. 10

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

  5. 5

    Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

  6. Näytä lisää