Ravintopitoiselta ja terveelliseltä vaikuttava ruoka saattaakin heikentää aivotoimintaa, kertoo uusi laboratoriotutkimus.
Kalifornian yliopiston UCLA:n tutkijoiden mukaan maissisiirapin ainesosana oleva fruktoosi eli hedelmäsokeri voi runsaasti käytettynä vaikuttaa aivotoimintaan heikentävästi jo kuudessa viikossa. Journal of Physiology –lehdessä julkaistusta tutkimuksesta uutisoi Rodale.com-sivusto.- Havaintomme kertoo, että se mitä syöt, vaikuttaa siihen miten ajattelet, sanoo neurokirurgian professori Fernando Gomez-Pinilla Kalifornian yliopistosta.
- Jatkuva paljon fruktoosia sisältävä ruokavalio heikentää aivojen kykyä oppia ja muistaa asioita.
Fruktoosia käytetään usein makeutusaineena. Fruktoosi on esimerkiksi maissisiirapin eli glukoosi-fuktoosisiirapin ainesosa.
Glukoosi-fuktoosisiirappia voi löytyä esimerkiksi virvoitusjuomista ja makeisista mutta myös esimerkiksi leivästä, mehusta, ketsupista ja vauvanruuista.
Ihmisen elimistössä syntyy fruktoosia ruokosokerin pilkkoutuessa ruoansulatuselimistössä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
1.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
2.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
3.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
4.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
5.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
6.
-
Viking Lotossa on meneillään harvinainen putki 19.6. 23:28
7.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
8.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
9.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
10.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
11.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 19.6. 22:01
12.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
13.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19.6. 19:08
14.
-
Lapsen sukupuoli yllätys Williamille ja Katelle 19.6. 20:17
15.
-
Summanen avautui kirjeellä: "Meitä yritetään häiritä ulkopuolelta kaikin keinoin" 19.6. 20:04
16.
-
Islanti jatkaa "julmaa ja tarpeetonta" toimintaansa 19.6. 21:30
17.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 19.6. 18:03
18.
-
Tässä on maailman seksikkäimmät miesten hiukset 19.6. 15:39
19.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
1.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
2.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
3.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
4.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
5.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 19.6. 10:12
6.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
7.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 19.6. 10:23
8.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
9.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 19.6. 7:30
10.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 19.6. 10:05
11.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
12.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
13.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
15.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
16.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
17.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
18.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 19.6. 11:00
19.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 19.6. 7:07
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
16.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
17.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Kysy seksistä: Miksi tulen nopeasti?
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä"
Kysy seksistä: Lopetin e-pillerit. Miksi kuukautisia ei ole tullut sen jälkeen?
Kesämorsian, aiotko ottaa miehesi sukunimen? Lue tämä ensin!
Näin suomalaisnaisia hurmataan! Lukijat paljastavat parhaat ja noloimmat iskulauseet
Miksi hautajaisissa ei muistella vartaloa?
"Omavalintainen lapsettomuus" halutaan kieltää Venäjällä
Viikonloppuna tehty leikkaus riski potilaalle
Seksiä luonnonhelmassa? Kerro kesän kuumin rakastelupaikka
Mistä olet iloinen tänään? Osallistu keskusteluun
Kuntokoulu: Federerin rystykoulu
Oletko yhtä hyvä kumppani kuin ajattelet? Tarkista tästä, miten asiat ovat oikeasti!
Hengitä syvään! Näillä vinkeillä aloitat uuden viikon rennommin
Seksiä saunassa, kyllä vai ei? Äänestä!
Kysy seksistä: Miksi erektioni ei ole tarpeeksi vahva?
Lopeta painon jojoilu loppuelämäksi - Näin pidät laihdutuskilot kurissa!
Kerrotko kotona, jos sinulle flirttaillaan? Miehet paljastavat




