Terveys

Valikko

Miten raha vaikuttaa onnellisuuteen ja terveyteen?

Mikä on rahan vaikutus onnellisuuteen? Kysymys on tärkeä terveyden kannalta.
Maailman tiedeyhteisöissä keskustellaan entistä vilkkaammin onnellisuudesta. Alan tutkimuksella on vahvat perinteet filosofiassa. Asiaa voi lähestyä humanististen tieteiden, lääketieteen mutta myös taloustieteen näkökulmasta.

Onnellisuus on tärkeä osa terveyttä. PNAS-tiedelehden mukaan onnelliseksi itsensä kokevan sydän- ja verenkiertoelimistö on hyvässä kunnossa.

Monet vakavasti otettavat tutkijat pitävät onnellisuutta elämän tarkoituksena. Yksi asiaan keskittyvistä aloista on onnellisuustutkimus eli onnellisuuden taloustiede (happiness economics). Kyseessä on elämänlaadun tutkimus taloustieteellisin ja psykologisin menetelmin.  (Yksi lainatuimmista alan tutkimuksista on Andrew Oswaldin artikkeli A Non-Technical Introduction to the Economics of Happiness.)

Luotettavat kyselytutkimukset viittaavat nykyään selvästi siihen, että toisten hyväksi rahaa käyttävät tuntevat itsensä onnellisemmaksi kuin vain itseään varten rahaa käyttävät. Tähän tulokseen tulivat Brittiläisen Kolumbian yliopiston ja Harvardin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkijat Elizabeth W. Dunn, Lara B. Aknin ja Michael I. Norton. He raportoivat tuloksistaan ScienceMag.org -sivustolla.

Rikkaus voi olla jopa ahdistuksen ja onnettomuuden lähde. Jos on paljon rahaa käytettävissä, ostaminen voi kehittyä riippuvuudeksi.

Rahan suhde onnellisuuteen ja terveyteen

1. Lisääntyvät tulot kasvattavat aluksia onnellisuutta, mutta köyhyysrajan ylittäminen riittää. Ei kannata tähdätä miljonääriksi, vaan keskituloinen voi olla jopa onnellisempi.

2. Jos haluat onnelliseksi, lahjoita rahaa ja auta muita. Älä hamua omaisuutta vain itsellesi.

3. Älä kerää itsellesi turhaa tavaraa, vaikka sinulla olisi paljon rahaa, sillä ostaminen voi kehittyä pakonomaiseksi riippuvuudeksi.

Monet tutkijat pitävät tosin kyselytutkimuksissa ilmoitettua onnellisuutta subjektiivisena ja siten epäluotettavana mittarina. Joidenkin tutkijoiden mukaan ihmisen persoonallisuudella on geneettinen perusta. Sellaiset luonteenpiirteet kuin hyvä itsetunto, optimistisuus ja ulospäin suuntautuneisuus olisivat siten omiaan lisäämään onnellisuutta.

Lähteet: ScienceMag.org, Tohtori.fi, Andrew Oswald: A Non-Technical Introduction to the Economics of Happiness, PNAS ja Uvu.edu

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. 6

      Testaa, miten sinkku olet!

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    10. 10

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. Näytä lisää