Terveys

Valikko

Hanna löysi uuden parannuksen kilpirauhasvaivoihinsa: ”Suuri muutos heti viikon jälkeen”

Kilpirauhasen vajaatoiminta piinasi Hannan elämää vuosia.
Kun Hanna Vanhanen sai lapsen 1999, alkoi paino synnytyksen jälkeen pudota rajusti. Se ei 23-vuotiasta tuoretta äitiä haitannut. Pian paino alkoi kuitenkin olla jo selvästi liian alhainen. 169-senttinen nainen painoi enää 50 kiloa, vaikka söi kuin hevonen. Myös hiukset alkoivat lähteä.

Seuraavan vuoden alussa paino nousi yllättäen ja nopeassa tahdissa 20 kiloa. Väsymys piinasi, mutta eniten säikäyttivät sydämen rytmihäiriöt. Ne saivat Hannan hakeutumaan lääkäriin.

- Sain kotiin yöksi laitettavan rytmihäiriövalvurin, joka paljasti, että häiriöitä esiintyy runsaasti, Hanna muistelee.

Verikokeissa todettiin korkeat kolesteroliarvot, ja testit osoittivat kilpirauhasen toiminnan olevan vajaata. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että tilannetta vain seurataan. Seurantaa tehtiin seuraavat kolme vuotta.

Hanna pyysi useaan otteeseen lääkitystä, sillä hän oli niin väsynyt, että nukahti heti alas istuttuaan. Se pelotti, etenkin, kun vastuulla oli pienen lapsen hoito. Vaikka Hanna olisi mieluiten jäänyt sängynpohjalle, pakotti lapsi hänet arjen askareisiin.

- Uskonkin, että lapsen ansiosta vältyin masennusdiagnoosilta, jonka moni kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastava saa. Lapsi yksinkertaisesti pakotti minut nousemaan sängystä joka aamu.

Jatkuva väsymys ja nukahtelu ajoivat kuitenkin epätoivon partaalle. Lopulta Hannalle määrättiin tyroksiinia eli synteettistä kilpirauhashormonia. Olo parani nopeasti. Paino alkoi pudota, ja nukahtelut sekä hiustenlähtö loppuivat.

- Tosin hiukset eivät koskaan kasvaneet takaisin entiselleen, Hanna harmittelee.

Vaikka olo parani, oli Hanna huomattavasti tervettä ihmistä väsyneempi. Itse hän kutsuu jatkuvaa väsymyksen tilaa aivosumuksi.

- Aivosumussa tuntuu kuin olisi usvassa. On niin väsynyt, että itseään pitää tavallaan herätellä vähän väliä päätä ravistamalla.

Loppukesästä Hanna lähti mukaan kymmenen viikon FitCamp-nimeä kantavalle kuntokuurille. Tavoite oli saada uutta kipinää harjoitteluun ja potkua lihaksiin.

Kuntokuurin aikana noudatetaan ruokavaliota, jossa proteiinit ja hiilihydraatit on tarkkaan laskettu. Kasviksia ja marjoja syödään runsaasti, mutta viljat, sokerit sekä maitotuotteet ovat pannassa. Kovia harjoituksia on kuusi kertaa viikossa. Hanna alkoi heti noudattaa ravinto- ja treeniohjeita kirjaimellisesti. Yllätys oli suuri, kun väsymys oli yhtäkkiä tiessään.

- Suuri muutos tapahtui jo heti ensimmäisen viikon jälkeen. Jatkuva makeanhimo katosi. Kaikki kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet ovat pois. Nyt olen koko päivän todella pirteä. Aamulla herään kuudelta, eikä mieleen edes tule painaa torkkunappia. Ennen nukuin yöt katkonaisesti ja aamuherääminen oli minulle todella tuskallista. Nyt nukun kuin tukki, Hanna Vanhanen hämmästelee.

- Enkä olisi voinut kuvitellakaan vielä joskus treenaavani ennen työpäivän alkua. Nyt teen sen useimpina aamuina, hän jatkaa.

Kotona nuokkui aiemmin työpäivän jälkeen uupunut nainen. Nyt siellä puuhastelee virkeä sporttimimmi.

- Jos yhtään herkuttaa, karkkipussin sijaan kouraan tarttuu omena, pala proteiini-banaanipannukakkua tai kasa marjoja.

- Totta kai perhekin on huomannut muutoksen. Jaksan jopa katsoa elokuvat loppuun nukahtamatta, Hanna nauraa.

Ainoa merkki entisestä ovat rytmihäiriöt. Lääkärin mukaan ne eivät haittaa niin kauan kuin niitä esiintyy vain levossa. Noin kerran vuodessa Hannan arvot tarkistetaan verikokeilla. Jo vuosia ne ovat pysyneet suurin piirtein samoissa lukemissa.

- Odotan jo innolla seuraavaa mittausta ja sitä, millaisia muutoksia siellä näkyy, Hanna hykertelee.

Vaikka ohjattu kuntokuuri päättyy aikanaan, aikoo Hanna jatkaa samoilla linjoilla. Hän ei tunne enää olevansa sairas.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien Facebook-yhteisössä Hanna on lukenut muiden tarinoita ja pystynyt hyvin samastumaan niihin. Nyt hän tuntee melkeinpä huonoa omaatuntoa muiden ryhmäläisten päivityksiä nähdessään.

- Minulla on tunne, että en enää kuulu siihen joukkoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

    4. 4

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    5. 5

      Skotlannissa kadonnut suomalaistaustainen Antoine, 21, löytyi kuolleena järvestä

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Meeri, 20, teki todellisen joulun hyvän työn – Keräsi kaksi autollista tavaraa hädänalaisille

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

    10. 10

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    10. 10

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    3. 3

      100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

    4. 4

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    5. 5

      Skotlannissa kadonnut suomalaistaustainen Antoine, 21, löytyi kuolleena järvestä

    6. Näytä lisää