Terveys

Valikko

Isoilla annoksilla voi olla yhteys syöpäriskiin – Tarkista, syötkö liikaa D-vitamiinia

D-vitamiini
Liian suurilla vitamiiniannoksilla voi olla yhteys kohonneeseen syöpäriskiin.
Kaamosaikana on tärkeää kiinnittää huomiota D-vitamiinin saantiin, mutta liika on aina liikaa.

– Jos työikäinen aikuinen saa D-vitamiinia tarpeeksi ravinnosta, sitä on turha syödä vitamiinilisänä, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Suvi Virtanen.

– Kun syö vähintään 2–3 kertaa viikossa kalaa ja käyttää puoli litraa D-vitaminoitua maitoa päivässä sekä D-vitaminoitua rasvalevitettä, se riittää jo vitamiinin saantiin.

Ravitsemussuosituksen mukaan työikäisten D-vitamiinin lisätarve on pimeänä vuodenaikana kymmenen mikrogrammaa vuorokaudessa, ellei vitamiinia saa ravinnosta.

Virtanen sanoo, että suosituksen mukainen määrä vitamiinilisää ei ole vaaraksi, vaikka se tulisi ylimääräisenäkin ravinnosta saadun vitamiinin päälle.

– Jos taas D-vitamiinilisää syödään suositusta korkeampia annoksia, sitä voi kertyä jo liikaa elimistöön. Jonkin verran on ihmisiä, jotka syövät turhan isoja määriä D-vitamiinilisiä, Virtanen varoittaa.

Pahin riski on hengenvaarallinen myrkytys

Turvalliselle D-vitamiinin saannille on asetettu yläraja, joka on aikuisilla sata mikrogrammaa vuorokaudessa.

– Lähes kaikkien ravintoaineiden kohdalla on niin, että sekä hyvin matalat että hyvin korkeat määrät ovat riski. Yläraja on määritetty siksi, että D-vitamiinin saannin turvallinen väli on aika kapea verrattuna joihinkin muihin vitamiineihin, Virtanen kertoo.

Pahimmassa tapauksessa D-vitamiinin yliannostus voi aiheuttaa äkillisen, jopa hengenvaarallisen myrkytystilan, kun veren kalsiumpitoisuus nousee.

– Tällaiset tilat ovat harvinaisia, koska akuutteja haittoja tulee vasta varsin korkeilla pitoisuuksilla.

Virtanen varoittaa, että jatkuvaan D-vitamiinin liikakäyttöön voi kuitenkin liittyä myös muita, vähemmän tunnettuja riskejä.

– Isot annokset, jotka eivät vielä aiheuta myrkytystä, voivat pitkäaikaisesti käytettyinä olla yhteydessä eräiden syöpien sekä sydän- ja verisuonitautien lisääntyneeseen riskiin. Asiasta ei tiedetä vielä kovin paljon, mutta on olemassa tutkimuksia, jotka näyttävät tällaisia riskiyhteyksiä. Sen takia vitamiinia ei turhaan kannata syödä ylen määrin, Virtanen sanoo.

Vitamiinitaso noussut

THL kertoi toissaviikolla, että suomalaiset saavat nyt D-vitamiinia tarpeeksi.

Tutkimuksen mukaan työikäisten D-vitamiinitasot ovat nousseet selvästi vuosien 2002–2012 aikana. Tällä hetkellä vitamiinitaso vaikuttaa keskimäärin ihanteelliselta, ja ihannetason voi talviaikaankin saavuttaa monipuolisella ravinnolla.

– Aikuisten on mahdollista saavuttaa D-vitamiinin saannin tavoitetaso ilman vitamiinilisää. Silloin, kun ei käytetä päivittäin D-vitaminoituja maitovalmisteita, rasvalevitteitä ja kalaa 2–3 kertaa viikossa, suositellaan 18–74-vuotiaille kymmenen mikrogramman D-vitamiinilisää vuoden pimeimpänä aikana loka-maaliskuussa, erikoistutkija Susanna Raulio sanoi THL:n tiedotteessa.

”D-vitamiini imeytyy hyvin”

Suomalaisten vitamiinitasojen nousun taustalla on se, että D-vitamiinin saanti on lisääntynyt selvästi sekä naisilla että miehillä.

– Maitojen ja rasvalevitteiden vitaminointisuositus kasvoi kaksinkertaiseksi vuonna 2010, ja elintarviketeollisuus on hyvin noudattanut näitä suosituksia. Toinen vaikuttava asia on vitamiinilisien käytön lisääntyminen, THL:n tutkimusprofessori Suvi Virtanen kertoo.

Paras tapa arvioida, saako itse tarpeeksi D-vitamiinia, on Virtasen mukaan ruokavalion tarkastelu.

– D-vitamiini imeytyy hyvin, ja tiedämme ruoat, joista sitä saa. Kun miettii mitä syö, saa hyvän kuvan siitä, tuleeko vitamiinia tarpeeksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    3. 3

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    6. 6

      Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

    7. 7

      Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

    8. 8

      SS: Liikennemerkki lumen peitossa – miten käy ylinopeussakkojen?

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Näyttelijätähden suuri suru: Poikavauva kuoli vain viiden päivän ikäisenä – viranomaiset käynnistivät tutkimuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    2. 2

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    3. 3

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    6. Näytä lisää