Mikä tämä on? Kuvaaja hämmentyi näystä taivaalla - ja Ursan vastauksesta

Julkaistu: 14.8.2012 6:15

Helsinkiläiskuvaaja on ällistynyt kuvansa saamasta vastaanotosta Ursassa.

Viikonlopun öinä Perseidien meteoriparvi tuotti runsaasti tähdenlentoja.

Helsinkiläinen amatöörikuvaaja Juho Pietarinen kuvasi niitä ensimmäistä kertaa sunnuntain vastaisena yönä ja saikin vangittua yhden kamerallaan.

Mies lähetti otoksensa Tähtitieteellinen yhdistys Ursaan, sillä hän halusi tietää tarkemmin, mitä oli onnistunut kuvaamaan. Ursan vastaus yllätti:

”Sanoisin, että kyseessä on vapaalla kädellä kuvankäsittelyohjelmassa piirretty juova. Kannattaa jatkossa tehdä siitä vähän kirkkaampi ja suora ja panostaa enemmän jälkikäsittelyyn.”

Kuvaaja pitää saamaansa vastausta outona:

- Siinä vihjailtiin, että olin tökerösti väärentänyt kuvan. Jaoin kuvan Kamerafoorumilla, jossa monet ovat olleet ihmeissään väitöksestä.

IS sai haltuunsa kuvan käsittelemättömän, ns. raw-tiedoston, minkä perusteella näyttää siltä, ettei kuvaa ole jälkikäsitelty. Kuvankäsittelyohjelmalla muunneltua kuvaa ei voi uudelleentallentaa raw-tiedostoksi.


 

Näitä seikkoja Ursa epäilee kuvassa


Vastauksen muotoillut Ursan toimitus- ja tiedotussuunnittelija Anne Liljeström on pahoillaan, jos hän on vastauksellaan pahoittanut kuvan lähettäneen mielen.

 

- Muistan kuvan oikein hyvin! Saatetekstissä mainittiin sana ufo ja perässä oli veikeä hymiö. Meille tulee melko usein vastaavilla viesteillä lähetettyjä kuvia, jotka on lähetetty ihan vitsillä – ajattelin, että tämäkin on sellainen.

Liljeström kertoo olevansa hyvin yllättynyt jos kuva on aito.

- Katsoin kuvaa suurennettuna ja näytti siltä, että tähdenlento oli tökerösti tehty. Mietin pitkään, että miten vastauksen muotoilisin.

Liljeströmin silmiin pisti kaksi seikkaa: yleensä tähdenlennot ovat viivasuoria, mutta kyseissä kuvassa valojuova ei ole täysin suora.

- Lisäksi odottaisin, että tähdenlentokuvassa juovassa näkyy kirkkausmaksimi, mutta tässä tapauksessa viiva oli maitomainen. Mielestäni se oli vahvasti tehdyn näköinen.

- Olen tietysti saattanut tehdä virhetulkinnan - nyt minun täytyy olla yhteydessä kuvan lähettäjään.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat