Päivö, Päiviö

Tiede

Valikko

Tiede

Tähän ei edes Lumia pysty: kuva 13,2 miljardin valovuoden päästä

Nasa on yhdistänyt Spitzer ja Hubble teleskooppien kyvyt ja voimat. Tuloksena on kuva kaukaa. Siis todella äärimmäisen kaukaa.
Teleskoopit löysivät merkin hyvin kaukaisesta galaksista, jonka nimi on MACS 1149-JD. Sieltä tulevat valonsäteet ovat kulkeneet 13,2 miljardia valovuotta. Valonsäde on lähtenyt kohti maata, kun koko maailmankaikkeus on ollut hyvin nuori, vain 500 miljoonaa vuotta vanha. Nyt ikää on 13,7 miljardia vuotta. Etäisyys on mahdollista arvioida punasiirtymän eli valon aallonpituuden muutoksen avulla.

- Galaksi on kaukaisin kohde, jonka koskaan olemme suurella varmuudella pystyneet havaitsemaan, kertoo Johns Hopkins -yliopiston fysiikan ja astronomian päätutkija Wei Zheng Nasan sivuilla.

Vaikka Nokian Lumia-puhelin on saanut paljon kiitoksia hyvästä kamerastaan, niin senkin kameralla olisi tuo galaksi jäänyt kuvaamatta.

Tutkijoiden mukaan nähty galaksi on hyvin pieni. Sen massa on vain prosentti Linnunradan massasta. Nasa saa vuonna 2018 käyttöön uuden teleskoopin, joka keskittyy maailmankaikkeuden vanhimpien tähtien ja galaksien tutkintaan. Löydöt antavat arvokasta tietoa maailmankaikkeuden varhaisista vaiheista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Expressen: Venäläiskoneet käyttäneet harhautussoihtuja ruotsalaiskoneita vastaan – ”Tämä on sensaatiomaista”

    2. 2

      Baari paloi Helsingin Kalliossa

    3. 3

      Suomalaisopas paljastaa: Tällä tempulla vedätetään ulkomaalaisia Kreikassa - ”turistit eivät ymmärrä”

    4. 4

      Naisten katoamiset kauhistuttavat pientä kaupunkia Yhdysvalloissa

    5. 5

      Tuore ennuste: Täällä on pian +26 astetta – kunnes tulee täyskäännös

    6. 6

      Hiljattain eronneen Lola Wallinkosken perheen talo meni myyntiin – katso kuvat kauniista kodista

    7. 7

      Uusi väite Räikkösen tilanteesta

    8. 8

      Näin 140-kiloinen ”Bull” Mentula matkustaa lentokoneessa – ”Vierustovereille epämukavampaa”

    9. 9

      IS Ateenassa: Kriisi teki Mariasta, 37, sylkykupin

    10. 10

      Pakettiauto törmäsi karhuun Mikkelissä – poliisi kehottaa varovaisuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies flirttaili 32 naiselle samalla viestillä: Teki pahan virheen

    2. 2

      Suomalaisopas paljastaa: Tällä tempulla vedätetään ulkomaalaisia Kreikassa - ”turistit eivät ymmärrä”

    3. 3

      Tämä yllättävä asia laskee verenpainettasi – ”Voitaisiin käyttää jopa masennuslääkkeenä”

    4. 4

      Kotipizzan perustaja Rabbe Grönblom on kuollut

    5. 5

      Yle menetti olympialaisten tv-oikeudet

    6. 6

      Kim Kardashian unohti salamavalojen vaikutuksen – mekko näytti kaiken läpi!

    7. 7

      Tuore ennuste: Täällä on pian +26 astetta – kunnes tulee täyskäännös

    8. 8

      Yli 2,6 miljoona tykkäystä ja 111 000 kommenttia – tässä maailman suosituin Instagram-kuva

    9. 9

      Tässä on maailman rikkain julkkispariskunta – yhteistulot liki 131 miljoonaa euroa!

    10. 10

      Asiantuntijalta hurja laskelma: Näin paljon Kreikan euroero maksaisi Suomelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä Linnanmäen maailmanpyörän huipulla - katso video

    2. 2

      Provinssissa lavalta ulos heitetty Sanni: ”Menin väkisin lavalle”

    3. 3

      Nyt se helle tulee – katso, milloin ja minne!

    4. 4

      Tapanilan raiskaus: Näin uhri kertoi oikeudessa – ”Kukaan ei jahkaillut”

    5. 5

      One Direction -fanit jättivät jälkeensä saastameren – ”En ole nähnyt 15 vuoteen tällaista sotkua”

    6. 6

      Mies flirttaili 32 naiselle samalla viestillä: Teki pahan virheen

    7. 7

      Suomalaisopas paljastaa: Tällä tempulla vedätetään ulkomaalaisia Kreikassa - ”turistit eivät ymmärrä”

    8. 8

      9 sääntöä alapään karvojen siistimiseen - ja yksi ehdoton sääntö terän säilytykseen!

    9. 9

      Sara Forsberg yllätti Provinssissa piukassa esiintymisasussaan

    10. 10

      Yli kuukauden kateissa ollut Patrik, 16, löytyi

    11. Näytä lisää