Lähde: Venäläistutkijat saavuttivat mystisen Vostok-järven napajään alla

Julkaistu: 06.02.2012 22:56

Venäjän valtiollisen uutistoimiston Ria Novostin siteeraama nimetön lähde väittää, että venäläinen tiedemiesryhmä olisi onnistunut huimassa tavoitteessaan Etelämantereella.

- Eilen tiedemiehemme lopettivat poraamisen 3768 metrin syvyyteen ja saavuttivat napajään pinnan alla olevan järven, nimetön lähde kertoi.

Tietoa ei ole vahvistettu.

Ryhmästä ei ole virallisesti kuulunut mitään viikkoon, mikä on herättänyt huolta. Alkoi kiertää huhuja, että ryhmä olisi kadonnut kokonaan.

Venäläisten tukikohtana on Vostok-järven yläpuolella sijaitseva tutkimusasema, josta käsin he ovat poranneet tietään järven luo.

Vostok-järveä ei ole päästy tutkimaan koskaan aiemmin. Paikalla on porattu ensimmäisen kerran jo yli 20 vuotta sitten, mutta sääolosuhteet ovat tehneet jatkuvasta operoinnista mahdotonta.

Jos tuorein tieto vahvistetaan, kyse on kansainvälisen tiedeyhteisön silmissä hyvin mielenkiintoisesta ja merkittävästä asiasta. Vostok-järvi on ollut eristyksissä yli 20 miljoonaa vuotta, joten siellä voi olla aiemmin tuntemattomia elämänmuotoja.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tiede: Kaikki uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä