Selma

Työelämä

Valikko

Työelämä

Hermot menivät kuittisotaan! Yritysten uusi säästökikka ärsyttää suomalaisia

Työelämä
Työntekijät maksavat pikkukulut mieluummin itse kuin käyttävät monimutkaista matkalaskuohjelmaa.
– Porvarin loistava ajatus on, että hankitaan niin hankalakäyttöisiä ohjelmia, että ihmiset eivät viitsi käyttää niitä, ylemmissä toimihenkilötehtävissä työskentelevä mies toteaa Ilta-Sanomille.

Mies olisi oikeutettu ajamaan osan työmatkoistaan taksilla, mutta hän käyttää mieluummin julkisia kulkuvälineitä säästyäkseen perimästä kustannuksia työnantajalta. Ongelma on miehen mukaan se, että taksit ja muut työhön liittyvät kulut maksetaan yrityksen luottokortilla, jonka lasku täytyy maksaa itse. Kulujen periminen työnantajalta matkalaskuohjelmalla taas on niin monimutkaista, ettei mies halua puuhaan ryhtyä.

– En halua ajaa taksilla, koska en pidä monimutkaisen matkalaskuohjelman käytöstä, enkä siitä, että kortissa lukee minun nimeni, ja lasku tulee omalla nimelläni kotiin, hän kertoo.

Niin ikään ylemmissä toimihenkilötehtävissä työskentelevä nainen on päätynyt samaan ratkaisuun.

– Olen käyttänyt firman taksikorttia kolme kertaa ja päätynyt maksamaan omasta pussistani taksilaskut, kun laskutusjärjestelmän käyttö on niin monimutkaista. Olisin oikeutettu kulkemaan osat työmatkoista taksilla, mutta käytän mieluummin bussia kuin taistelen taksilaskujen ja kuittien kanssa.

Tutkimuspäällikkö: Ryöstää työaikaa

Tutkimuspäällikkö Juha Oksanen Suomen ekonomeista sanoo tunnistavansa ilmiön, vaikka kulujen perimättä jättämisistä ei ole tutkimustietoa.

Oksasen mukaan taustalla on työnantajien halu tehostaa toimintojaan.

– Aikaisemmin eri työvaiheisiin oli avustavaa työvoimaa eri tavalla kuin nykyisin. He varasivat matkoja ja pyörittivät matkalaskuja ja hoitivat teknisiä asioita toisten puolesta, Oksanen sanoo.

– Ilmiö ryöstää työaikaa itse substanssilta (varsinaiselta työltä). Olen kuullut arjesta viestiä, että se koetaan rasitteeksi. Tämä koskee kaikkia johdosta toimihenkilöihin asti.

Myös IS:n haastattelema toimihenkilömies muistaa tämän: ennen riitti, kun palautti kuitit ja kirjoitti laskuun taksimatkan syyn.

– Siis kirjoitti kynällä – paperille. Paperi oli se, jolle kuitit oli tulostettu. Mutta paperi sopi ilmeisen huonosti digitaaliseen ympäristöön, hän sanoo.

Sitten muuttui ”kaikki”.

– Pitäisi skannata, ladata kuvia ja kirjata tietoja johonkin jostakin löytyvään ohjelmaan, joka kuuleman mukaan on hankala ja toimii huonosti. Tätä prosessia en opettele ennen kuin on pakko.

Paljonko rahaa palaa?

Juha Oksasen mukaan taksikulut pitäisi voida hoitaa niin, että kuittiin kirjoitetaan kynällä, mihin matkusti ja mikä oli matkan syy. Tämän jälkeen talousosasto huolehtisi lopusta.

Oksasen mukaan ihmisten aika kuitenkin kuluu organisaatioissa enenevässä määrin erilaiseen ”sähläämiseen”.

– Asiantuntijatyölle ei jää aikaa, kun on kaikenlaisia täydentäviä systeemejä, mitä täytyy itse pyörittää.

Oksanen kysyykin, paljonko työaikaa ja rahaa palaa siihen, että työntekijä ”nysvää” kululaskujen kanssa jopa tuntikausia viikossa.

Korttiyhtiö: Ei yleistä

Eurocard-liiketoimintaa hoitavan SEB Kortin maajohtaja Tommi Lassila ei ole kuullut, että kuluja jätettäisiin raportoimatta järjestelmien monimutkaisuuden vuoksi.

– Jokaisessa yrityksessä voi olla työntekijöitä, joilla voi olla kynnys matkalaskujen hoitamiseen muita korkeampi. Meillä on noin 15 000 asiakasyritystä, joissa on lähes 100 000 yrityskortin haltijaa. Yleensä ei ole tällaisia viestejä tullut, Lassila toteaa.

– Trendi on, että yritykset näkevät, että heillä on mahdollista tehostaa ostotoimintaa ja pienostojen hallintaa kaiken kaikkiaan. Matkustukseen liittyvä kortinkäyttö ja siihen liittyvät prosessit on jo aika hyvin kehitetty.

Ota kantaa

Palavatko käämisi matkalaskuihin?

Kyllä 64% Ei 36%
Ääniä yhteensä 15954

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    6. 6

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    7. 7

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    8. 8

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    9. 9

      Talent-voittaja Antton Puonti nousi otsikoihin maailmalla – australialaislehti ylistää suomalaistähteä harvinaisesta taidosta

    10. 10

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    6. Näytä lisää