Tatu, Daniel, Taneli

Työelämä

Valikko

Työelämä

Deloitte voitti BearingPointin työntekijäkiistassa

Konsulttiyritys Deloitte selvisi voittajana pitkässä oikeuskamppailussa BearingPointin kanssa. Kiista koski BearingPointin kuuden työntekijän siirtymistä Deloitten palvelukseen vuonna 2003.
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi BearingPointin haasteen ja määräsi sen maksamaan Deloittelle ennätykselliset 200 000 euroa korvausta oikeudenkäyntikuluista.

BearingPoint Finland jätti keväällä 2004 käräjille haasteen työntekijöiden vihamielisestä rekrytoinnista. BearingPoint syytti Deloittea työntekijöiden ja liikesalaisuuksien kaappauksesta.

Tilannetta hämmensi se, että BearingPoint julkisti kanteessaan asiakkaidensa nimiä ja kertoi jo päättyneistä hankkeista. Käräjäoikeuden tuomiossa asiakastiedot oli julistettu Deloitten vaatimuksesta salaisiksi.

Korvausvaade kolme miljoonaa

BearingPointin vahingonkorvausvaatimukset korkoineen kohosivat jutun käsittelyn aikana kolmeen miljoonaan euroon.

Oikeuden päätös ei tullut yllätyksenä Deloitten toimitusjohtajalle Teppo Rantaselle.

– Emme alun alkaenkaan ymmärtäneet, mihin kiista oikein perustuu. Hyvä, että käräjäoikeuskin päätyi samaan tulokseen.

Rantanen sanoo, että konsulttiyrityksissä on selvät pelisäännöt kilpailijatiedoista.

– Meille on viime vuosien aikana tullut töihin sata henkilöä vuodessa. Iso osa tulee kilpailijoilta. Kaikille on selvää, mitkä ovat alan eettiset pelisäännöt.

BearingPointin Suomen toimitusjohtaja Riku Santala ei halua kertoa, miten käräjäoikeuden päätös vaikuttaa yrityksen toimintaan.

– Asiaa ei ole ajettu Suomesta, en voi kommentoida tapausta.

Deloitten asianajolasku nousi muhkeaksi. Käräjäoikeus ei määrännyt pienentämään laskua kohtuullisemmaksi.

– Riita-asioissa hyväksytään suuremmat laskut yleisemmin kuin rikosasioissa. Valtion kuluvastuu rikosjutuissa tuntuu olevan jostain syystä rajoitettu, Deloitten asianajaja Kai Kotiranta viittaa Sataman rikosasiaan.

Hovioikeus hylkäsi syytteet Satama Interactivea vastaan ja leikkasi Kotirannan kuluvaatimusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    4. 4

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    5. 5

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    6. 6

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    7. 7

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Surmat tehtiin todennäköisesti miehen aseella

    10. 10

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    4. 4

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    5. 5

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    6. Näytä lisää