Keijo

Työelämä

Valikko

Työelämä

Vpn-tunnelointi ja lähiverkon hallinta panivat suomalaisen ammattitaitokisaajan koville

Vaikka mitaleja ei tullut, suomalaiset pärjäsivät hyvin ammattitaidon mm-kilpailuissa Saksassa.
Suomen maajoukkue kotiutui ammattitaidon mm-kilpailuista, jotka pidettiin viime viikolla Leipzigissä Saksassa. Kuten monella muullakin, riitti it-osaaja Daniel Monosella pohdittavaa jokaisena kilpailupäivänä.

– Mielenkiintoisimpia osioita tehtävistä olivat mielestäni tällaiset isommat kokonaisuudet, kuten vpn-tunnelit reitittimien/palomuurien välillä, taikka lähiverkon 802.1x -pääsynhallinta digitaalisilla sertifikaateilla, Mononen kertoo.

Mononen kilpaili Tietokone ja verkot -lajissa. Eli esimerkiksi ensimmäisenä kisapäivänä Monosen piti toteuttaa yrityksen lähiverkko, jossa pääsy sallittiin ainoastaan yrityksen työasemille. Muille verkkoon kytkeytyville koneille sallittiin pääsy sitten erilliseen vierailijaverkkoon, josta on rajattu pääsy yrityksen sisäisiin resursseihin ja internetiin.

Työ käsitti kytkimien, toimialueen ja työasemien säätämistä ja edellytti toimivaa pki-infrastruktuuria ja Radius-palvelinta työasemien tunnistautumista varten. Eräässä vaiheessa Monoselle tuli olo, että "nyt meni läskiksi", mutta siitäkin selvittiin.

Työpaikka it-yhtiö Appelsiini Finlandissa on opettanut Monoselle paineensietokykyä.

– Yhdessä tehtävässä piti tehdä wlan-verkko, jonne piti päästä kirjautumaan käyttäjätunnuksella ja salasanalla (tällaisia verkkoja on käytössä esimerkiksi hotelleissa). En ollut aiemmin toteuttanut tällaista verkkoa FreeRadiuksella (palvelinohjelmisto kirjautumisia varten) ja käytettävissä olevalla wlan-tukiasemalla, mutta hetken asiaa tutkittuani ja testailtuani sain kuin sainkin kirjautumisen toimimaan soveltamalla. Siitä tuli ihan hyvä fiilis.

Aasian
kone jyrää


20-vuotias Daniel Mononen ei mitaleille omassa lajissaan yltänyt, ja loppusijoitus ei ollut aivan tavoiteltu. Silti hän metsästi diplomisijoituksen, eli hän erottui edukseen lajissaan. Se kertoo kilpailun kovasta tasosta.

Joukkueenjohtaja Pekka Matikainen huomauttaa etenkin itämaisen osaamisen näkyneen kisoissa. Monessa lajissa mitalisijat menivät korealaisille, kiinalaisille tai japanilaisille. Eurooppalaisista maista Sveitsi, isäntämaa Saksa ja Ranska olivat kovia. Aasialaiset satsasivat myös tietotekniikan kilpailulajeihin.

– Jotkut idän osaajat ovat voineet valmentautua vuosia palkattuina, kun taas meillä pyritään siihen, että valmennus ei olisi liian paljon eriytettyä normaalista työelämästä. Taistelemme päälle viiden miljoonan populaatiolla esimerkiksi Kiinan päälle miljardin populaatiota vastaan, Matikainen vertaa.

Daniel Mononen ei ehtinyt seurata aasialaisten tekemisiä tehtävien aikana, mutta kuulemma "näppäimistö rutisi koko ajan, ja he eivät paljoa miettineet. Komennot tulivat selkäytimestä".

It-osaajat
maailman huippua


Suomi sai WorldSkills Leipzig 2013 -kisoista kuusi mitalia, yhden kultaisen, kaksi hopeista ja kolme pronssia. Kultamitalin ansaitsi Tytti Hongisto muodista ja vaatetuksesta. Tietotekniikasta ei mitaleja herunut, mutta diplomisijalle pääsivät Monosen ja Gröhnin lisäksi esimerkiksi Pia Ropo graafisessa suunnittelussa ja Timo-Pekka Mutanen mekatroniikassa.




Se mikä edellisissä MM-kisoissa Lontoossa kaksi vuotta sitten riitti mitaliin, ei nyt useinkaan riittänyt. Siksi Suomen joukkue (pdf) tulee Matikaisen mukaan ylpeänä kotiin, sillä vaikka mitaleita ei tullut entiseen tapaan, pärjäsi koko joukkue kisojen keskiarvoa paremmin eli diplomin arvoisesti. Reilusti yli puolet Suomen joukkueesta kuuluu oman lajinsa maailman huippuun. Samaa voidaan todeta yleistäen myös it-osaajista.

– Olemme yhdeksäs mitalitilastossa kaikkiaan, eli äärimmäisen hyvässä seurassa. Suomen menestys perustuu laaja-alaiseen osaamiseen, Matikainen katsoo. Suomi oli myös paras Pohjoismaa.

Autokauppa
pystyyn


Diplomisijan omassa lajissaan verkkosivujen suunnittelussa saavuttanut Niko Gröhn pani niin ikään merkille idän voimakkaan läsnäolon kisoissa.

– Taso oli aika kova, etenkin aasialaisilla oli vahva panostus, Gröhn sanoo.

Gröhn koki kilpailutehtävät vaihteleviksi. Hänen piti esimerkiksi luoda tyhjästä web-sivuston design, rakentaa Javascriptillä selaimessa toimiva autokauppasivusto ja toisaalta myös ohjelmoida järjestelmä, joka esitti julkisen liikenteen reittejä ja pysäkkejä.

Vaikka mitali olisi maistunut makealta, ei Gröhnille jäänyt "mitään hampaankoloon".

– Suomella oli mahtava joukkue, ja reissu oli hieno. Kaikki iloitsivat voittajien puolesta, vaikka eivät itse olisi menestyneet, Niko Gröhn korostaa.

Verkkojen väkertäjä Mononen kehuu tehtävien tasoa.

– Siihen nähden, miten suomalainen kerkeää käydä koulua, niin tehtävät olivat tosi haastavia, Mononen arvioi kiittäen samalla kaikkia tukijoitaan ja valmentajiaan.

Kykyjenmetsästäjät
liikkeellä


Paikalla oli myös ulkomaisia scoutteja etsimässä uusia kykyjä eri aloilta. Suomen joukkueen tarjoilija sai esimerkiksi käyntikortin ranskalaisesta ravintolasta.

Daniel Mononen on tyytyväinen työhönsä Appelsiinissa, mutta vaihtoi kyllä yhteystietojaan joidenkin kilpailijoiden kanssa. Uusia ystävyyksiä syntyi, ja aika näyttää, mitä niistä voi poikia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa

    6. 6

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    7. 7

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    8. 8

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    9. 9

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    10. 10

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. Näytä lisää