Anna, Anne, Anu

Uinti

Valikko

Uinti

Suomen EM-kulta jäi kolmen sadasosan päähän!

Suomi taisteli voitosta viimeiselle osuudelle asti 4x50 metrin vapaauintiviestissä.
Maailmanmestariuimari Hanna-Maria Seppälälle torstain mitalijuhlat lyhyen radan EM-kisoissa Ranskassa olivat tuttua kauraa, olihan vapaauintiviestin EM-hopea hienon uran 14:s arvokisamitali. Silti kokenutta kisaajaa hieman jännitti, kun odotteli viestiankkurina altaaseen pääsyä.

- Muita tyttöjä ei vissiin jännittänyt, minä jännitin. Mutta tosi hyvältä tuntui uinti, Seppälä kertoi puhelimitse Chartres'sta.

Muut tytöt eli Emilia Pikkarainen, Lotta Nevalainen ja Laura Kurki hoitivat Seppälän kärjessä viimeiselle 50-metriselle. Sillä kuitenkin ohi paineli Pernille Blume, ja Tanska lopulta kultaan vaivaisella 0,03 sekunnilla. Suomelle SE-aika 1.38,13.

- Ei jäänyt kaihertamaan, suoritus oli hyvä. No, en ole herkässä (iskussa), sen huomaa kyllä kropasta, Seppälä arvioi osuuttaan.

Pikkarainen oli osuutensa neljäs, Nevalainen piti aseman ja Kurki nosti Suomen kärkeen hyvällä osuusajalla 24,21. Se oli finaalin kolmanneksi paras osuusaika, eikä Nevalainenkaan (24,29) jäänyt kauas.

- Laura on jo aiemmin vetänyt samoihin aikoihin, joten odotinkin häneltä hyvää kisaa. Lotta taas oli positiivinen yllätys, Seppälä jakoi kiitosta.

- Odotin, että ollaan mitalin kulmassa kiinni. Ehkä se kuitenkin yllätti, kuinka hyvin tytöt jaksoivat tsempata ja vetää viestin.

Joulukuussa 28 vuotta täyttävä Seppälä tytöttelee muita, mutta ihmekös tuo: Pikkarainen täytti viime kuussa 20, Nevalainen ja Kurki tänä vuonna 18. Tuntuuko olo veteraanimaiselta?

- Ei tunnu, mutta kun siitä koko ajan puhutaan niin sanotaan kyllä. Mutta muuten ei kyllä tuntuisi, perjantaina 100 metrin vapaauintifinaalissa, 100 metrin sekauinnissa sekä sekajoukkueen sekauintiviestifinaalissa urakoiva Seppälä nauroi.
 
Naisten viesti kruunasi suomalaispäivän, jossa miesten sekauintiviestijoukkue ylsi neljänneksi ja Jenna Laukkanen 50 metrin rintauinnissa viidenneksi.

- Nyt on helppo hymyillä, oli se nappiuinti. Oli mahtava fiilis päästä finaaliin uimaan. Tosi kiva, että ennätys kääntyi uudelle sekunnille, ajan 30,82 uinut Laukkanen iloitsi.

Miesten viestissä Suomella jäi eroa pronssin ottaneeseen Tshekkiin 0,48 sekuntia. Suomalaisuimarit olivat Sergei Haukka, Andrei Tuomola, Kristian Outinen ja Ari-Pekka Liukkonen, joka nosti joukkueen jumbosijalta neljänneksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    2. 2

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    9. 9

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    10. 10

      Autovarkailla käytössä uusi ”mysteerilaite” – iskevät autoihin, jotka käynnistetään ilman avainta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    2. 2

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. Näytä lisää