Torsti

Uinti

Valikko

Uinti

Yöllä sairaalasta päässyt tähtiuimari kommentoi sydänvaivojaan – uituaan ensin Suomen ennätyksen

uinti
Espoolainen Cetus voitti lyhyen radan 4x100 metrin sekauinnin Suomen mestaruuden.
Cetus voitti ajalla 3.33,38. Aika on uusi Suomen ennätys.

Altaassa nähtiin ankkurina Ari-Pekka Liukkonen. Liukkonen kärsi lauantaina sydämen rytmihäiriöstä päivän kilpailujen jälkeen ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Liukkonen kuitenkin pääsi sairaalasta yöllä ja sai luvan kilpailla. Aamun kisat jäivät vielä väliin.

Liukkonen kertoi alkuviikosta menevänsä sydänoperaatioon joulukuussa lyhyen radan EM-uintien jälkeen.

– Mulla on ollut rytmihäiriöitä jo ala-asteikäisestä asti. En ole vain osannut kiinnittää niihin huomiota. Olin ajatellut, että ne ovat normaali juttu, Liukkonen kertoi odotellessaan Espoonlahden uimahallissa palkintojenjakoa.

Liukkonen hakeutui rytmihäiriöiden takia ensi kerran sairaalaan. Pieksämäeltä kotoisin oleva toisen polven huippu-urheilija ei kokenut lauantain ambulanssimatkaa Jorviin erityisen dramaattisena asiana.

– Sairaalareissu ei olisi ollut nytkään välttämätöntä. Kisalääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että oli parempi soittaa ambulanssi.

– Jorvista pääsin lähtemään ennen puolta yötä. Mulla ei ole mitään hätää, kolme Suomen mestaruutta lyhyen radan SM-kisoista saalistanut uimarijätti korosti.

Sunnuntain uintinsa jälkeen Liukkonen oli eri mies kuin lauantaina. Ari-Pekka otti onnitteluja vastaan ja näytti iloista naamaa.

Lyhyen radan EM-uinnit pidetään 2.–6.12. Israelissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Casey Affleck sai Oscarin miespääosasta – sururooli toi palkinnon

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    9. 9

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    10. 10

      Jennifer Aniston takelteli Oscar-gaalan muisto-osuudessa – päättyi Carrie Fisherin koskettaviin sanoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

    6. Näytä lisää