Oliko 1994 teloitettu John Wayne Gacy kaikkien surmien takana? Tätä pohditaan nyt USA:ssa.
Gacy ei ehkä toiminut yksin, uskovat hänen tapaustaan tutkivat juristit.
Huffington Post kirjoittaa, että kaksi chicagolaista lakimiestä uskoo kuitenkin, että ”tappajaklovniksi” kutsuttu Gacy ei toiminut yksin.
Puolustusasianajajien Robert Stephensonin ja Steven Beckerin mukaan Gacyn tontilta vuonna 1978 löydetyt kolme ruumista on saattanut tappaa joku muu kuin sarjamurhaaja.
Robert Stephenson sanoo, että kun Gacy pidätettiin vuonna 1978, hän kertoi poliiseille, että murhiin liittyi muitakin. Hän kutsui heitä ”kumppaneiksi”.
Vuonna 1992 CBS Chicagon haastattelussa Gacy sanoi, että hänellä oli rikoskumppaneita, ja että hänen firmansa työntekijät vierailivat usein hänen luonaan. Joistakin murhista hän syytti työntekijöitään.
Erään Gacyn kidutuksesta ja raiskauksesta selvinneen miehen kerrotaan sanoneen Stephensonille, että Gacyn kodissa oli muitakin, kun häntä kidutettiin siellä.
- On olemassa merkittäviä todisteita, jotka viittaavat siihen, että Gacyn murhiin ei ainoastaan olisi sekaantunut muita, vaan että hän ei olisi lainkaan ollut mukana joissakin murhissa. Itse asiassa Gacy on saattanut olla suurimmissa määrin kopiomurhaaja, Stephenson kertoi chicagolaiselle radioasema WGN:lle.
Ainakin 29 Gacyn uhreista oli haudattu hänen Chicagon-kotinsa alle. Loput heitettiin Des Plaines -jokeen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Ulkomaat: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
IS TV Dokumentti: Tällaista on sodankäynti Afganistanissa
25.05.2012 12:59 -
-
-
-




