Costa Concordian vaihtoehdot: Nosto tai paloittelu

Julkaistu: 30.1.2012 9:00

Italialainen turmaristeilijä Costa Concordia saadaan nostettua karilta vuoden loppuun mennessä, lupasi pelastustoimia johtava viranomainen sunnuntaina

Italian väestönsuojeluviraston päällikkö Franco Gabrielli sanoi, että aluksen omistaja on jo hankkimassa aluksen nostamiseen tarvittavia huoltoaluksia. Tehtävään kykenevät harvat yritykset vastaavat hänen mukaansa haasteeseen viipymättä.

- Tähän kuluu noin kaksi kuukautta. Jos huomioidaan sään ja merenkäynnin asettamat rajoitukset, hylyn siirtämiseen menee 7-10 kuukautta, Gabrielli sanoi toimittajille.

Vaikeat sääolosuhteet pakottivat sunnuntaina keskeyttämään aluksen polttoainesäiliöiden tyhjentämisen. Polttoaineen pumppaamisella halutaan estää ympäristökatastrofi luonnonsuojelualueella, joka on myös suosittu virkistysalue.

Käytännössä hylyn poissiirtäminen tarkoittaa, että alus joko paloitellaan paikallaan tai se käännetään ja yritetään kelluttaa.

Paloittelu tapahtuisi valtavalla vaijerisahalla. Sen jälkeen palat kuljetettaisiin pois proomuilla.

Nostossa alus kytkettäisiin pohjastaan tiukasti rantakallioihin ja pohjaan kiinni, jonka jälkeen hinaajat vetäisivät sitä merelle päin laivan suoristamiseksi. Sitten alus pitäisi kelluttaa valtavilla ponttooneilla, jotta se voitaisiin siirtää.
 
Kyseessä on laivan koon takia urakka, jollaista ei ole koskaan aiemmin tehty. Riskinä on, että laiva luiskahtaa syvään veteen ja uppoaa kokonaan.

Kommentit

Tuoreimmat