Nuori mielen manipulaattori Maxime Nadeau tilattiin yksityiseen kanadalaiseen tyttökouluun juhlistamaan lukuvuoden päättymistä.
Nadeau esiintyi 12-13 -vuotiaista neidoista koostuneelle yleisölle. Hän työskenteli pienen ryhmän kanssa, muiden katsellessa showta.Homma sujui kaikin puolin hyvin, kunnes esitys päättyi. Nadeau huomasi, että osa yleisöstä oli jäänyt transsiin.
Huolimatta kaikista yrityksistä ei saanut tyttöjen transsia laukeamaan - yksi neidoista oli hypnoosissa viisi tuntia. Lopulta Nadeau kääntyi oman mentorinsa puoleen ja pyysi tämän avuksi.
Kun Richard Whitbread saapui paikalle, hän huomasi usean tytön olevan "joukkohypnoosin" vallassa. Vankan kokemuksen ja ammattitaidon avulla Whitbread onnistui purkamaan tyttöjen hypnoottisen tilan.
- Suojattini on nuori, hyvännäköinen mies, joten on mahdollista, että tytöt keskittyivät niin tarkasti häneen ja hänen ohjeisiinsa, että he sen takia vaipuivat syvään hypnoosiin.
Koulun henkilökunta totesi tapauksen jälkeen, ettei alle 14-vuotiaiden hypnotisointi ole suositeltavaa, koska nuoret henkilöt ovat hyvin herkkiä ja alttiita vaikutteille.
Mutta mitä ajattelivat hypnoosissa ollut tyttö asiasta itse?
- Se oli siistiä. Aluksi oli hauskaa. Vaikka jälkiseurauksia tulikin, niin tekisin sen silti uudelleen, totesi nuori Émilie Bertrand CBC Newsille.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 16:21
1.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 17:48
2.
-
Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia" 20:19
3.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 19:08
4.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 20:33
5.
-
Perheenäidistä tuli Lontoon sankari - päätyi kasvokkain teloittajien kanssa 19:44
6.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 13:36
7.
-
Jari Litmanen teki komean rabona-kikan Hongkongissa - katso video! 21:17
8.
-
HJK hävisi taas kotonaan - Muuris-huudot raikuvat jo! 20:22
9.
-
Poliisi pidätti miehen ja naisen Lontoon verityöstä - Kaduilla partioi jo 1200 ylimääräistä poliisia 21:36
10.
-
Räikkönen: En käytä Facebookia ja haluaisin heittää puhelimeni pois 18:51
11.
-
Kysy seksistä: Voimakkaat aamuerektiot häiritsevät 19:14
12.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 13:14
13.
-
Poliisi varoittaa: Kesä villitsee ulkomaalaiset rikoskoplat - Älä jätä edes tuuletusikkunaa auki! 18:40
14.
-
Täydellinen nainen on nyt maisteri! 20:36
15.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
16.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 10:33
17.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 14:13
18.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
19.
-
Gumball-kuskien Suomi-kaahaus tallentui videolle – katso 13:53
20.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 16:21
2.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 13:36
3.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 13:07
4.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 11:51
5.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
6.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 14:13
7.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
8.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
9.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
10.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 14:45
11.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
12.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 10:33
13.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 10:16
14.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 17:48
15.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 13:14
16.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 15:33
17.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 12:30
18.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 16:19
19.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 09:16
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
4.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
7.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
8.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
9.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
10.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
11.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Lennokit ja Guantanamo nousivat Obaman terrorismipuheen pääasioiksi
Poliisi pidätti miehen ja naisen Lontoon verityöstä - Kaduilla partioi jo 1200 ylimääräistä poliisia
Perheenäidistä tuli Lontoon sankari - päätyi kasvokkain teloittajien kanssa
BBC: Turvallisuusviranomaiset tunsivat Lontoon kirvessurmaajat
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi
Pussy Riot -aktivisti ei pääse ehdonalaiseen
Nigerissä pommi-isku uraaninkäsittelylaitosta vastaan
Huolitaanko homot partioon? - Yhdysvalloissa äänestetaan kiistellystä kiellosta




