Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Alligaattorin veressä lupaus uusista teholääkkeistä

Amerikkalainen alligaattori voi olla keskeisessä osassa, kun uusia tehoantibiootteja ja muita uusia lääkkeitä kehitetään.

Uusimpien tutkimustulosten mukaan alligaattorin verestä löydetyt ainesosat pystyivät tuhoamaan yli kaksikymmentä erilaista bakteerikantaa.

Joukossa oli jopa sellaisia, jotka ovat vastustuskykyisiä yleisimmille antibiooteille. Kaiken lisäksi kokeissa on havaittu, että samaiset verestä löydetyt peptidit eli proteiinihiukkaset tuhoavat hi-viruksia eli viruksia, jotka aiheuttavat aidsia.

- Olemme parhaillaan erottelemassa ja tunnistamassa alligaattorin veressä olevia erityisiä peptidejä, kertoi Louisianan osavaltion yliopiston tutkija Lancia Darville National Geographic- tiedelehdessä.

- Kun olemme saaneet ne järjestykseen, niin voimme saada selville niiden kemiallisen rakenteen ja mahdollisesti luoda uusia lääkkeitä, hän toivoi.

Samantyyppisiä peptidejä löytyy lehden mukaan myös muun muassa sammakoiden ja rupikonnien ihosta ja krokotiilien elimistöstä.

Tutkijat alkoivat selvittää alligaattoreiden synnynnäisen vastustuskyvyn salaisuuksia, kun he huomasivat, ettei rämeisissä olosuhteissa elävä matelija saanut taisteluissa saamiinsa haavoihin tulehduksia.

Varsinaisen lääkekehittelyn tiellä on kuitenkin melkoisia esteitä. Darvillen mukaan alustavat testit ovat osoittaneet, että korkeat alligaattoriseerumipitoisuudet ovat myrkyllisiä ihmisten soluille.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  5. 5

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  6. 6

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  7. 7

    Dramaattinen huipennus: Pärmäkosken kaatuminen maksoi kakkossijan – Björgen jäi silti kauas taakse

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

  10. 10

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  6. 6

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  5. 5

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  6. Näytä lisää