Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Lontoon keskustasta löytyi pommi

Lontoon poliisi on löytänyt toisen pommin kaupungin keskustasta. Poliisin mukaan löydetty räjähde on yhteydessä aamuyöllä löydettyyn ensimmäiseen pommiin.

Toinen pommi löydettiin autosta maanalaisesta parkkihallista Park Lane -kadun läheltä. Poliisin mukaan auton oli tarkoitus räjähtää lähellä ensimmäisen pommin löytöpaikkaa Haymarket-kadulla, mutta se oli hinattu parkkisakkojen vuoksi varikolle parkkihalliin.

Räjähde oli samanlainen kuin aamuyöllä löydetty ensimmäinen pommi. Molemmista autoista löydettiin polttoainetta, kaasusäiliöitä ja nauloja.

Lontoon poliisi tutki illalla myös kolmatta epäilyttävää autoa kaupungin ydinkeskustassa. Auto oli pysäköity Cityn kaupunginosaan Fleet Streetille. Katu tyhjennettiin ihmisistä.

Hälytys on kuitenkin peruttu ja katu avattu liikenteelle, kertovat Ylen nettisivut.

Tutkimukset ovat seurausta paikallista aikaa ennen kello 2 perjantai-aamuna saadusta ilmoituksesta epäilyttävästä autosta keskustan Haymarket-kadulla. Autosta löytyi pommi, jonka poliisi onnistui tekemään vaarattomaksi.

Alue eristettiin saman tien. Lontoon poliisin mukaan autossa oli suuria määriä polttoainetta, useita suuria kaasusäiliöitä ja runsaasti nauloja.

Sky Newsin mukaan pommi olisi ollut matkapuhelimella laukaistava. Ylen nettisivut kertovat puolestaan, että räjähteitä sisältänyt auto muistutti Irakin terrori-iskuissa käytettyjä autopommeja.

Lontoon terrorisminvastaisen poliisiyksikön päällikön Peter Clarken mukaan pommi olisi voinut aiheuttaa "merkittävän määrän vahinkoa ja kuolonuhreja", jos se olisi räjähtänyt. Clarken mukaan vielä ei voi sanoa mitään siitä, kuka pommista on vastuussa.

Terrorismiasiantuntija professori Paul Wilkinsonin mukaan poliisi sai tiedon räjähteestä ohikulkijan vinkistä. Wilkinson on hyvin huolestunut siitä, että poliisilla ei ollut etukäteistietoa suunnitelmasta.

Varmistamattomien tietojen mukaan poliisien olisi nähty poistavan bensakanistereita auton tavaratilasta. Auto on ilmeisesti hopeanvärinen Mercedes Benz. Tutkimukset käynnissä

Toinen silminnäkijä kertoi BBC:lle nähneensä auton ajaneen holtittomasti ja lopulta törmänneen roskakoriin. Silminnäkijän mukaan kuljettaja poistui sen jälkeen juosten paikalta.

Britannian poliisin terrorismiin erikoistunut osasto on aloittanut tapauksen tutkimukset. Myös hallituksen hätätilakomitea on järjestänyt kokouksen.

Oikeusministeri Jack Straw sanoi tv-haastattelussa, että poliisi tiedottaa asiasta lisää heti, kun he kokevat tietojensa olevan valmiita julkistettaviksi.

Haymarketin odotetaan pysyvän suljettuna toistaiseksi. Aluetta kattaa sininen poliisiteltta. Haymarketin alue on tunnettu teattereistaan, ja se sijaitsee Piccadilly Circuksen läheisyydessä.

Lontoossa ainakin Piccadilly Circuksen metroasema suljettiin ja bussiliikenne ohjattiin kiertoreiteille.

Al-Qaida vahva epäilty

Tiedustelulähteiden mukaan poliisin epäilyt kohdistuvat ryhmiin, jotka ovat kytköksissä al-Qaida-verkostoon. Iskuyrityksen alkeellisuus ei viittaa kuitenkaan suoraan al-Qaidaan. Jotkut asiantuntijat arvelivat, etteivät tekijät ole "ammattilaisia".

- Al-Qaida on vahva epäilty, mutta on liian aikaista tehdä vielä johtopäätöksiä, sanoi nimettömänä pysytellyt viranomainen.

Tiedustelupalvelu MI5 kertoi viime vuonna, että se epäilee radikaalien islamistien valmistelleen ainakin kolmeakymmentä terrori-iskua Britanniassa. MI5 raportoi myös seuraavansa noin 1 600:aa epäiltyä.

Uhan takia valmistustila on ollut Britanniassa toiseksi korkeimmalla tasolla viime elokuusta lähtien. Britannian uusi sisäministeri Jacqui Smith luonnehti "kansainvälisen terrorismin" uhkaa vakavaksi ja jatkuvaksi.

- Tämä viimeisin tapaus osoittaa jälleen, miten tärkeää on, että ihmiset pysyvät koko ajan valppaina ja tietoisina uhasta, hän korosti tavattuaan pääministeri Gordon Brownin. Turvatoimia kiristettiin entisestään myös parlamenttitalolla.

Lontoossa valmistaudutaan heinäkuun 2005 terrori-iskujen vuosipäivään. Pommit kolmessa metrovaunussa ja yhdessä linja-autossa tappoivat yli 50 ja haavoittivat noin 700:aa ihmistä 7. heinäkuuta 2005.

Itsemurhaiskujen tekijät olivat Britannian kansalaisia. Heistä kolme oli pakistanilaista syntyperää ja yksi jamaikalaista syntyperää.

Terroristit aikoivat räjäyttää Lontoon julkisissa liikennevälineissä neljä pommia jälleen 21. heinäkuuta 2005. Yritys epäonnistui sytytinvian vuoksi.

BRITANNIAN PAHIMMAT ISKUT

Heinäkuu 1982: IRA pommittaa sotilaita Royal parks -puistossa Lontoossa. 11 kuolee ja 50 loukkaantuu.

Joulukuu 1983: IRA:n pommi Harrodsin tavaratalossa Lontoossa tappaa kuusi.

Lokakuu 1984: IRA räjäyttää pommin hotellissa, jossa vietetään konservatiivipuolueen vuosikokousta. Margaret Thatcherin hallitus pääsee nipin napin pakoon, viisi ulkopuolista kuolee.

Joulukuu 1988: Pan Am -lentoyhtiön koneessa räjähtää ja kone putoaa maahan Skotlannissa. Koneen 259 matkustajaa kuolevat, ja maahansyöksypaikalla kuolee 11 ihmistä.

Syyskuu 1989: Pommi merivoimien musiikkikoulussa Kaakkois-Englannissa tappaa 11 ja vahingoittaa 22:ta.

Helmikuu 1991: IRA heittää kranaatin pääministeri John Majorin toimistoon Lontoossa. Kukaan ei vahingoitu iskussa.

Huhtikuu 1992: Autopommi tappaa kolme ja vahingoittaa 91:tä Lontoon liiketoimintaan keskittyneessä kaupunginosassa.

Maaliskuu 1993: Jätetynnyreihin piilotetut pommit tappavat kolmivuotiaan ja 12-vuotiaan pojan Länsi-Englannissa.

Huhtikuu 1993: IRA:n pommi aiheuttaa tuhoa Bishopsgaten alueella Lontoon keskustassa. Yksi kuolee ja 44 loukkaantuu.

Helmikuu 1996: Kaksi kuolee IRA:n pommiin Lontoossa.

Maaliskuu 2001: Autopommi räjähtää yleisradioyhtiö BBC:n Lontoon-pääkonttorin edessä. Yksi loukkaantuu.

7.7.2005: Neljä itsemurhapommi-iskua Lontoon julkisissa liikennevälineissä tappavat 52 ihmistä. Noin 700 loukkaantuu.

21.7.2005: Poliisin mukaan neljä miestä yrittää toteuttaa toisen samanlaisten iskujen sarjan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  2. 2

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  3. 3

    Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  9. 9

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  10. 10

    HS: Suomalainen tislaamo lähetti liian vahvaa tavaraa juhlaliköörikisaan – ”Peiliin on vain katsottava”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  7. 7

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  8. 8

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  9. 9

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  2. 2

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  3. 3

    Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. Näytä lisää