Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tappava hyökyaalto iski risteilijään Välimerellä - alus rakennettu Suomessa

Välimerellä ainakin kaksi ihmistä on kuollut ja 14 loukkaantunut suuren aallon iskeydyttyä risteilyalukseen.

Aalto oli brittiläisen Sky Newsin mukaan korkeudeltaan jopa kahdeksan metriä.

Onnettomuus sattui tv-kanavan mukaan Etelä-Ranskassa sijaitsevan rannikkokaupunki Marseillesin edustalla.

Espanjan meripelastuslaitoksen mukaan hyökyaalto iski yllättäen ja rikkoi aluksen ikkunoita.

Toinen kuolleista on saksalainen ja toinen italialainen. Molemmat ovat miehiä.

Varustamon tiedottaja Michael Maratheftis sanoi CNN:lle, että 14 muuta ihmistä hoidetaan vammojen takia.

1 350
matkustajaa

Laiva oli matkalla Barcelonasta Genovaan Italiaan. Aluksella on kyydissä 1 350 matkustajaa ja 580 miehistön jäsentä.

Onnettomuusalus Louis Majesty purjehtii Maltan lipun alla.

Alus jatkoi välikohtauksen jälkeen matkaansa kohti Barcelonaa.

Se saapui Barcelonaan myöhään illalla.

Rakennettiin
Suomessa

Alus rakennettiin Suomessa Wärtsilän telakalla Turussa. Se valmistui 1992.

Tilaajana oli Birka Line ja alus kantoi tuolloin nimeä Ms Birka Queen.

Alus rakennettiin valmiiksi Kvaerner Masa-Yardsin telakalla ja nimi vaihtui Ms Royal Majestyksi aluksen tuolloin omistaneen Majesty Cruise Linen mukaan.

Useiden kauppojen myötä alus päätyi kyproslaiselle Louis Cruise Linelle.

Laiva nimettiin viime vuonna Louis Majestyksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  3. 3

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  6. 6

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  7. 7

    Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

  8. 8

    Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

  9. 9

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  10. 10

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  3. 3

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  6. Näytä lisää