Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

"Kansallismielinen ryhmä Venäjän junaiskun takana?"

Matkustajajunan Venäjällä maanantaina raiteilta syössyt pommi saattoi olla äärikansallisten radikaalien asettama, kertoi uutistoimisto Interfax keskiviikkona.

Interfaxin lainaaman tutkintalähteen mukaan onnettomuuden tutkimukset keskittyvät oletukseen, jonka mukaan jokin äärikansallinen ryhmä on luultavammin terroriteon takana, mutta myös Kaukasuksen alueen kapinallisia pidetään mahdollisina syyllisinä.

Syyttäjänviraston tiedottaja sanoi kuitenkin, ettei mitään vaihtoehtoja ollut vielä suljettu pois.

Äärikansalliset radikaalit syyllistyvät Venäjällä useimmin rasistisiin pahoinpitelyihin, mutta heidät on ennenkin yhdistetty myös pommi-iskuihin. Vuonna 2005 tapahtuneesta Tshetsheniaan matkalla olleen junan räjäytyksestä tuomittiin kaksi äärinationalistia.

Ääriryhmien syyllisyys epäuskottavaa

Muukalaisvastaisten ryhmien toimia tarkkailevan Sova-keskuksen johtajan Aleksandr Verhovskin mukaan ajatus äärikansallisten ryhmien syyllisyydestä on kuitenkin epäuskottava.

- Kun nationalistit räjäyttivät Grosnyin ja Moskovan välillä kulkevan junan, se oli loogista, koska juna oli täynnä tshetsheenejä. Mutta miksi he haluaisivat räjäyttää Moskovan ja Pietarin välillä kulkevan junan?

Junaiskussa loukkaantuneista matkustajista kukaan ei enää ollut hengenvaarassa, kertoi uutistoimisto Itar-Tass. Pommi-iskussa vaurioitunut junaradan osuus saatiin keskiviikkona taas avattua liikenteelle.

Rataosuus avattu

Pommi-iskun takia osittain suljettu Pietarin ja Moskovan välinen rataosuus on jälleen avattu liikenteelle, kertoo uutistoimisto Itar-Tass.

Venäjän rautateiden mukaan ensimmäinen matkustajajuna on kulkenut korjatun rataosuuden läpi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. 6

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  7. 7

    BBC: Piispan vihkiminen päättyi katastrofiin Nigeriassa – ainakin 60 kuoli

  8. 8

    Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

  9. 9

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  10. 10

    X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  5. 5

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  6. 6

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  7. 7

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  8. 8

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. Näytä lisää