Henri, Henna, Heikki

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Maddyn äiti: Minut yritetään lavastaa syylliseksi!

Kymmenet toimittajat ja televisioryhmät odottivat eilen East Midlandsin lentokentällä, kun Kate ja Gerry McCann palasivat lopulta Britanniaan Portugalista.

McCannit saapuivat Britanniaan Portugalin poliisin ja viranomaisten luvalla. He pyysivät lausunnossaan, että ihmiset kunnioittaisivat heidän yksityisyyttään.

Eiliset brittilehdet olivat kuitenkin täynnä vanhempien haastatteluja.

- Poliisi haluaa, että minä valehtelen. Minut yritetään lavastaa syylliseksi, itkuinen Kate McCann kertoi Sunday Mirror -lehdelle.

- Poliisi kertoi, että selviäisin kahden tai kolmen vuoden tuomiolla, jos tunnustaisin, että Madeleinelle sattui onnettomuus, jouduin paniikkiin, piilotin ruumiin kuukaudeksi säkkiin ja hävitin sen sitten vuokra-autolla, McCann totesi.

- Poliisi jopa sanoi: Ajattele sitä, että Gerry pääsee palaamaan taas töihin.

Poliisin yhden teorian mukaan vanhemmat olisivat antaneet Madeleinelle unilääkettä, jotta tämä nukkuisi rauhassa, kun he viettivät iltaa ystäviensä kanssa läheisessä ravintolassa. Madeleine olisi kuollut mahdollisesti yliannostukseen, ja vanhemmat tai toinen heistä olisi piilottanut ruumiin.

- Minulle kerrottiin, että voisin sanoa olleeni stressaantunut ja huumanneeni hänet. Se on naurettavaa. Tämä on pahin painajaiseni.

McCannit ovat nyt kotonaan Leicestershiressä, mutta heidän pitää raportoida poliisille säännöllisesti. Portugalin poliisi voi kutsua heidät takaisin maahan uusiin kuulusteluihin milloin tahansa. Tuolloin heillä on viisi vuorokautta aikaa saapua Portugaliin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  3. 3

    Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

  4. 4

    Montessa dramaattinen aloitus: Katsoja putosi tielle WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

  5. 5

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  8. 8

    Bernerin suunnitelmat tyhjensivät autokaupan: ”Juuri nyt on aika hiljaista”

  9. 9

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    6 kodin pahinta bakteeripesää – ja kaikki löytyvät sinun huushollistasi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  2. 2

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  3. 3

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  4. 4

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  5. 5

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  6. 6

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  7. 7

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  8. 8

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  9. 9

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  10. 10

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  3. 3

    Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

  4. 4

    Montessa dramaattinen aloitus: Katsoja putosi tielle WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

  5. 5

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  6. Näytä lisää