Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Avustuskuljetukset eivät pääse perille Libanonissa

YK:n avustuskuljetukset maanteitse Libanoniin keskeytyivät perjantaina, kun israelilaiset hävittäjät olivat tuhonneet useita siltoja Beirutin pohjoispuolella. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n tiedottaja kuvasi tietä avustusten napanuoraksi.

- Tämä on paha takaisku, koska olimme käyttäneet tietä henkilöstön ja tarvikkeiden kuljetuksiin, sanoi Astrid van Gendseren Stort UNHCR:stä.

YK varoitti myös epidemiavaarasta Etelä-Libanonissa, missä polttoaine ja juomavesi ovat loppumassa. - Tilanne on epätoivoinen, sanoi YK:n edustaja Paul Sherlock.

Maailmanjärjestön elintarvikeohjelma WFP puolestaan perui avustuskuljetukset etelään kohti Tyroksen ja Rashidijehin kaupunkeja Beirutin eteläosiin tehtyjen pommitusten jälkeen. Kuljettajat eivät päässeet pommitusten vuoksi saattueen lähtöalueelle.Sen sijaan kuljetus Jezzineen pääsi lähtemään suunnitelmien mukaisesti.

Evakuointi
peruuntui

Myös täksi viikonvaihteeksi suunniteltu 2 000 ihmisen evakuointi Libanonin eteläiseltä rannikkoalueelta Beirutiin jouduttiin peruuttamaan.

- Beirutissa ei ole mitään paikkaa, jonne heidät voisi sijoittaa, kertoi Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n tiedottaja Jemini Pandya. Suuri osa evakuoitavista olisi ollut filippiiniläisiä ja srilankalaisia siirtotyöläisiä.

Beirutissa on noin 400 000 Etelä-Libanonista paennutta ihmistä. Heitä asuu kouluissa, puistoissa ja yksityiskodeissa. Arviot Libanonin pakolaisten kokonaismäärästä vaihtelevat 800 000:sta 1 miljoonaan.Meritse ja ilmateitse avustuksia on kuitenkin pystytty kuljettamaan. Ympäristöjärjestö Greenpeacen lippulaiva Rainbow Warrior pääsi perjantaina Beirutiin mukanaan 40 tonnia avustustarvikkeita.

Jordaniasta saapui kiinalainen kuljetuskone, joka toi kymmenien tonnien lastin telttoja ja muita tilapäismajoitustarpeita. Jordaniasta tuli myös lentolastillinen elintarvikkeita ja lääkintävälineistöä.YK on pyytänyt Libanonin hätäapua 150 miljoonan dollarin arvosta. Apua on toistaiseksi luvattu vain 25 miljoonan dollarin arvosta.STT-Reuters-AFp_IS

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

  5. 5

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  6. 6

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  7. 7

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  8. 8

    91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

  9. 9

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  10. 10

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  5. 5

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  6. 6

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  7. 7

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

  5. 5

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  6. Näytä lisää