Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Viron suojelupoliisi: Venäjä kylvää riitaa Virossa

Viro on viranomaisten mukaan Venäjän tiedustelun jatkuvan mielenkiinnon kohde. Viron Suojelupoliisin (Kapo) mukaan venäläiset jatkoivat viime vuonna aktiivista toimintaansa Viron maaperällä.

Kapon tuoreen vuosikertomuksen mukaan Venäjän ulkomaantiedustelu keräsi tietoa esimerkiksi Itämereen suunniteltavasta Nord Stream -kaasuputkesta, Baltian ydinvoimalaprojektista sekä muista Viron energiaturvallisuuteen liittyvistä asioista.

- Ei voi ajatella niin, että Viro on yksinäinen pieni saareke, joka voi rauhassa jatkaa hiljaiseloaan, sanoo Kapon pääjohtaja Raivo Aeg.

- Viron geopoliittinen asema tekee meistä kiinnostavan kohteen Venäjälle.

Venäläisten kiinnostus Viroa kohtaan on Kapon mukaan kaksinainen. Yhtäältä Viro kiinnostaa muun muassa sen Nato-jäsenyyden takia, toisaalta maan venäläisvähemmistö on oiva työkalu Viron valtiota vastaan.

Kapon mukaan Venäjän tavoitteena on syventää juopaa venäläisvähemmistön ja Viron valtion välillä. Noin kolmannes Viron asukkaista on venäjänkielisiä. Liki 100 000:lla heistä ei ole kansalaisuutta. Georgian sota
lisäsi toimintaa

Venäjä pyrkii vaikuttamaan Virossa rahallisen tuen sekä erilaisten järjestöjen ja säätiöiden kautta, jotka tukevat Venäjän kieltä ja kulttuuria ulkomailla.

Kapon mukaan esimerkiksi kulttuurin edistämiseen tarkoitetut tilaisuudet ovat olleet hyvin poliittisia. Tuoreiden tietojen mukaan Venäjä olisi suoraan tukemassa myös erään Kreml-mielisen virolaisen ehdokkuutta kesän europarlamenttivaaleissa.

- Politiikka on politiikkaa, mutta Kapolle ei ole hyväksyttävää se, että Viron ulkopuolelta yritetään vaikuttaa maan sisäisiin asioihin, Aeg linjaa.

Elokuinen Georgian ja Venäjän sota lisäsi Venäjän ulkomaantiedustelun toimintaa merkittävästi myös Virossa. Vuosikertomuksen mukaan Venäjä halusi tietoa erityisesti Viron ja sen kumppanimaiden reaktioista sotaan.

Viime vuonna paljastui myös Viron ja sotilasliitto Naton historian suurin vakoiluskandaali. Viron puolustusministeriön korkea virkamies Herman Simm oli vuotanut luottamuksellista tietoa Venäjälle 13 vuoden ajan. Mies sai 12,5 vuoden vankeustuomion maanpetturuudesta.

- Simmin tapaus avasi ehkäpä silmät myös niiltä, jotka olivat pitäneet Kapon kiinnostusta entisiä KGB:n työntekijöitä kohtaan paranoiana, Aeg sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  2. 2

    Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

  3. 3

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  4. 4

    Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

  5. 5

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  6. 6

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  7. 7

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  8. 8

    Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

  9. 9

    Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

  10. 10

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  10. 10

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  2. 2

    Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

  3. 3

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  4. 4

    Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

  5. 5

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  6. Näytä lisää