Tuija, Tuire, Vanessa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Raunioista löytyy yhä eloonjääneitä Haitissa

Haitissa jatkuvat ponnistelut eloonjääneiden löytämiseksi raunioista, vaikka maanjäristyksestä on kulunut jo useita päiviä. Brittiläiset pelastustyöntekijät onnistuivat eilen löytämään elossa kaksivuotiaan lapsen, joka oli virunut päiväkodin raunioissa kolmen päivän ajan.

Ruumiita on maan sisäministerin mukaan löytynyt 50 000, mutta kuolleita on joidenkin arvioiden mukaan jopa 200 000. Kuorma-autot ovat kuljettaneet ruumiita kiireisesti kaivettuihin joukkohautoihin.

Amerikkalaisjoukot ovat Haitin hallituksen suostumuksella ottaneet hallintaansa maan päälentokentän. Pyrkimyksenä on saada järjestystä eri puolilta maailmaa saapuviin avustuslentoihin ja vauhdittaa avun jakelua kentältä. Avun perillemenoa vaikeuttaa kuitenkin teiden huono kunto.

Pääkaupungissa Port-au-Princessä asukkaat odottavat avun saapumista yhä epätoivoisempina. Aseistautuneita ryöstelijöitä liikkuu kaupungin kaduilla. Yhdysvaltain ulkoministeriä Hillary Clintonia odotetaan Haitiin tänään. Hänen on määrä tavata kentän läheiselle poliisiasemalle majoittuneen Haitin hallituksen jäseniä. YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon matkustaa puolestaan Haitiin huomenna.

Myös pääkaupungin ulkopuolella on suuria tuhoja. YK:n humanitaarisen avun järjestö kertoi Genevessä, että Leoganen kaupungin rakennuksista jopa 90 prosenttia on tuhoutunut tai vaurioitunut.

Jos arviot noin 200 000 kuolonuhrista pitävät paikkansa, Haitin järistys kuuluu maailman kymmenen tuhoisimman joukkoon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  8. 8

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  9. 9

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  10. 10

    Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

  6. Näytä lisää