Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Työntekijät valtasivat Ikean pääkonttorin

Tyytymättömät työntekijät pitivät huonekalujätti Ikean Ranskan-pääkonttoria hallussaan keskiviikkona jo kolmatta päivää.

Työntekijät valtasivat konttorin maanantaina sen jälkeen, kun palkkaneuvottelut olivat päättyneet viikonloppuna ilman tulosta.

Ikean työntekijöitä edustavat suurimmat ammattiliitot vaativat neljän prosentin palkankorotuksia kaikille työntekijöille.

Ruotsalaisyhtiö on kieltäytynyt yleisestä korotuksesta ja tarjonnut sen sijaan keskimäärin 1,2 prosentin korotusta kunkin työntekijän henkilökohtaisista meriiteistä riippuen.

Pariisin ulkopuolella Plaisirissa sijaitsevassa pääkonttorissa oli keskiviikkoiltana seitsemän valtaajaa.

- Jätämme rakennuksen vain, jos saamme Ikean johdon kanssa aikaan kompromissiratkaisun tai jos poliisi ajaa meidät pois, sanoi yksi valtaajista uutistoimisto TT:lle.

Ikealla on Ranskassa 26 myymälää ja 9 000 työntekijää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  6. 6

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  7. 7

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  8. 8

    Tangokuningas Teemu Roivainen matkustaa Lontooseen kannustamaan Saara Aaltoa: ”Finaalissa tulee kovin juttu, mitä voi tehdä lavalla”

  9. 9

    Pohjois-Korean ensimmäinen nainen nähtiin julkisuudessa ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen

  10. 10

    Upeita kaunottaria! Kuka on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar? Äänestä!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  3. 3

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  8. 8

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  6. Näytä lisää