Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Miksi suomalaisäiti sotkeutui mafian bisneksiin?

Varhainen aamu Giugliano in Campanian kaupungissa Etelä-Italiassa alkoi suomalaisittain poikkeuksellisesti.

Vomeron ja Giuglianon poliisit pidättivät mafian vastaisessa operaatiossa suomalaisen Arjan, 57, ja tämän 23-vuotiaan pojan. Syy: laittomien aseiden hallussapito.

Giornale di Napoli -lehden mukaan viranomaiset olivat jo pitkään seuranneet epäilyttävää liikehdintää suomalaisten asunnon lähellä.

Poliisi oli saanut lukuisia ilmoituksia asiasta ennen ratsiaa. Asunnon etsinnöissä poliisi sai haltuunsa mittavan asekätkön.

Pidätys tapahtui Mallardon Camorran johtamalla alueella 25. marraskuuta.

Poliisi selvittää nyt, mistä aseet ovat peräisin ja mitä niillä on tehty tai aiottu tehdä.

Camorra on Napolin pahamaineinen mafia, ja pidätys oli paikallisten tiedotusvälineiden mukaan osa mafian vastaista operaatiota.

Giornale di Napolin mukaan henkilöitä, joilla ei ole aiempaa rikosrekisteriä, tavataan käyttää alueella aseiden varastoijina tai lähetteinä, jotta varsinaisiin tekijöihin ei päästäisi käsiksi.

Giugliano in Campaniassa on vajaat 106000 asukasta.

Aseet on lähetetty tieteellisiin tutkimuksiin Roomaan, jotta niiden mahdolliset yhteydet viimeaikaisiin veritekoihin tai uhkauksiin saadaan selville.

Äiti ja poika on passitettu vankilaan. Poika istuu Poggiorealen vankilassa. Äiti on viety Pozzuolin piirivankilaan.

Helsinkiläinen Arja on IS:n tietojen mukaan muuttanut Suomesta Italiaan vuonna 1979.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  3. 3

    Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

  4. 4

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  5. 5

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  6. 6

    Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

  7. 7

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  8. 8

    Iskikö Pussycat Dolls -kaunotar 17-vuotiaan Brooklyn Beckhamin? Viettivät iltaa läheisissä tunnelmissa – ikäeroa 18 vuotta!

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  7. 7

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  10. 10

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  3. 3

    Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

  4. 4

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  5. 5

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  6. Näytä lisää