Keijo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Iran hyssytteli Ahmadinejadia vastaan tehtyä iskua

Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad selvisi keskiviikkona naarmuitta välikohtauksesta, jonka todellinen luonne jäänee arvoitukseksi.

Presidentin autosaattuetta kohti heitettiin aamulla omatekoinen pommi tai ilotulite läntisessä Hamadanin kaupungissa, jonne Ahmadinejad oli saapunut maakuntamatkalle.

Paikallisviranomaisten mukaan räjähdys ei aiheuttanut vahinkoja. Iranilaisviestimet kertoivat turvallisuusviranomaisten ottaneen kiinni yhden ihmisen iskusta epäiltynä.

Tapauksesta kertoneet arabimediat kuvailivat tapausta murhayritykseksi. Iranin viralliset ja valtion talutusnuorassa olevat viestimet taas hyssyttelivät tapausta päivän mittaan ilotulitteen paukahdukseksi. Selvää oli vain se, että Ahmadinejad selvisi vammoitta, sillä hän piti Hamadanin stadionilla myöhemmin päivällä puheen, jossa ei maininnut iskua.

Ahmadinejadin kansliasta todettiin päivällä, että räjähdyksen oli aiheuttanut ilotulite. Iranin virallinen uutistoimisto Irna sanoi myös pamauksen johtuneen ilotulitteesta.

- Valitettavasti osa kotimaisista viestimistämme kuvailivat sitä kranaatiksi tai kotitekoiseksi pommiksi. Tämä aiheutti epäselvyyttä, Irna tiedotti.

Maakuntamatkaileva presidentti

Iskun tekijäksi ei ilmoittautunut mikään Iranin hallitusta vastaan taisteleva järjestö.

Iran-asiantuntijat arvioivat, että hyökkäyksen syynä oli joko taloustilanteen tai etnisten ristiriitojen aiheuttama tyytymättömyys. Iskun heikko toteutus viittasi jopa yksinäiseen hallituksen vastustajaan.

Eräs populismista tunnetun Ahmadinejadin tavaranmerkeistä on ahkera maakuntamatkailu. Presidentti matkustaa säännöllisesti laajan maan eri kolkkiin pitämään palopuheita ja tapaamaan riemuitsevia kansanjoukkoja. Tapaus voi olla merkki Ahmadinejadiin kohdistuvasta kasvavasta tyytymättömyydestä.

- Tämä tapahtui alueella, jossa hänen kannatuksensa on suuri. Jos ihmiset ovat kiukkuisia Hamadanissa, ei tilanne näytä hyvältä, sanoi dubailaisen Inegma-toimiston analyytikko Theodore Karasik.

Ahmadinejadia vastaan ei aiemmin ole vahvistettu tehdyn salamurhayrityksiä. Vuoden 2005 joulukuussa huhuttiin presidentin joutuneen iskun kohteeksi Balutsistanissa, mutta viranomaiset kiistivät tiedot. Ahmadinejad on itse sanonut Israelin juonivan hänen murhaamistaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  5. 5

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  6. 6

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  7. 7

    Onko eksäsi narsisti? Psykologi kertoo varoittavat merkit

  8. 8

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  9. 9

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  10. 10

    Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  3. 3

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  4. 4

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  5. 5

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  6. 6

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  10. 10

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  5. 5

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  6. Näytä lisää